Ruotsi tulee Suomen perässä. Nyt siellä keskustellaan Emusta samalla tavalla kuin meillä vuonna 1996. Keskustelu on hieman mairitteleva termi kuvaamaan inttämistä, jolla Ruotsin kohtalosta puhutaan.
Ruotsi tekee päätöksen Emu-jäsenyydestään kansanäänestyksen jälkeen syyskuussa. Mielipidemittaukset viittaavat siihen, että ruotsalaiset tulevat torjumaan Emu-jäsenyyden. Vain keskikokoinen ihme voi muuttaa tilanteen.
Pääasialliset perusteet ei-puolella jäsenyyttä vastaan ja kyllä-puolella jäsenyyden puolesta ovat lapsekkaampia kuin meillä aikoinaan.
Ei-puoli vetoaa tunteikkaisiin itsenäisyysargumentteihin. Selityksen mukaan kruunu takaisi itsenäisyyttä ja estäisi hintojen nousua. Kyllä-puolella vedotaan Ruotsin tarpeeseen olla mukana pöydissä, joissa Eurooppaa koskevia ratkaisuja tehdään.
Deja` vu: samoja perusteita kuin aikoinaan Suomessa. Kansanäänestyksen tapauksessa argumentit pakkaavat menemään melko tunteenomaisiksi. Siitä huolimatta käytetyt perusteet ovat melko lapsellisia.
Itsenäisyys ja vaikutusvalta ovat oivallisia termejä kansanäänestystä ajatellen, mutta niillä on todellisuuden kanssa melko vähän tekemistä. Kansanäänestyksessä todellisuutta on se minkä kansalaiset kokevat todellisuudeksi.
Keskustelun taso on melko vaatimaton niiden hajatietojen varassa, joita ruotsalaisia lehtiä internetissä lukemalla voi saada. Kansanäänestyksessä sanottava on puettava sellaiseksi, että Skånen mummokin sen tajuaa. Suomessahan ei ollut tarvetta Pihtiputaan mummolle asiaa selvittää, koska meillä eduskunta teki päätöksen.
Suomessakin erittäin tuttu kyllä-puolen argumentti päätöksentekopöytiin pääsemisen välttämättömyydestä on pääosin höpötystä. Kuka kehtaa väittää, että esimerkiksi Ruotsin vaikutustavalta EU:ssa olisi Suomea heikompi sen takia, että he ovat jättäytyneet Emun ulkopuolelle.
Aivan yhtä lailla kolisee tyhjyyttään ei-puolen perustelut, joiden olennaisena sisältönä on itsenäisyyden säilyttäminen. Pienen valuutan maalla on itsenäisyyttä ja vapautta saman verran kuin taannoin sektoriministerillä, joka sai budjettiriihessä rahavaatimuksilleen valtionvarainministeriltä kaksi vaihtoehtoa: nolla tai ei mitään.
Suomen ja Ruotsin suhteet voisivat tietysti olla paremmat jos sekä Ruotsi että Suomi ovat Emun jäseniä, mutta asialla ei ole ratkaisevaa merkitystä. Pohjoismainen yksituumaisuus on vielä monien vaiheiden takana, koska jokainen pohjoismaa on valinnut itselleen omanlaisensa tavan järjestää asiansa Euroopan unionissa.
Demarihallitus on ryssinyt Ruotsin Emu-jäsenyyden. Olemalla kovakorvainen ay-liikkeen keskeiselle vaatimukselle puskurirahastoista se samalla menetti Emu-jäsenyyden kannalta ratkaisevan ay-liikkeen avoimen tuen. Persson pelkäsi oikeiston kritiikkiä rahastososialismista, mikä Ruotsissa on erittäin ymmärrettävää. Palkansaajarahastojen varjo on pitkä.
Epäselväksi jää olisiko Ruotsin SAK:n eli LO:n tuki kääntänyt kansalaisten kannat myönteisiksi jäsenyydelle. Suomen kokemuksen perusteella tiedetään, ettei Suomen Emu-jäsenyys olisi toteutunut ilman ay-liikkeen aktiivista tukea. Mahdotonta se näyttää olevan Ruotsissakin.
Suomessa puskurirahastot voivat hyvin. Hyvinä vuosina peritään työnantajilta palkkojen yhteydessä maksuja hieman yläkanttiin ja laman oloissa maksut ovat hieman alakanttiin. Tällä järjestelmällä edistetään työllisyyttä. Siihen nähden miten helläkätisesti palkolliselle annetaan kenkään nykyisessä taantumassa, voidaan sanoa, että puskurit toimivat juuri toivotulla tavalla.
Toisaalta kymmenen vuoden takaisesta lamasta opittiin, ettei osaavasta työvoimasta kannata kovin helposti luopua. Kun paremmat ajat koittavat on uuden työvoiman saaminen hankalaa.
Rahastot ovat kansantalouden kannalta järkeviä. Vaikea on uskoa, että Ruotsin elinkeinoelämän mahtimiehet vastustaisivat rahastoja tosissaan. Onhan heillä tiedossa Suomen kokemukset. Mutta varmaa on, että oikeiston poliitikot kyttäävät sopivaa tilaisuutta päästä pelottelemaan sosialismin haamulla. Sen karikon Persson halusi kiertää, mutta osui kuitenkin kiville.
Ruotsissa ei pelottelu isolla ja ilkeällä naapurilla toimi. Ruotsalaiset kuvittelet olevansa jonkinlainen suurvalta, joka ei isompien apuja kaipaa. Muutaman menneen vuoden kokemukset jättäytymisestä Emun ulkopuolelle eivät ole olleet ruotsalaisille erityisen hankalia. Hyvä taloudellinen tilanne on tuudittanut ruotsalaiset käsitykseen, että EU:n jäsenmaa pärjäilee aivan oivasti syvemmän raha- ja talousyhteistyön ulkopuolella.
Ruotsalaisten kannalta olisi toki järkevämpää hakeutua Euroopan yhteiseen talousalueeseen, mutta menetykset eivät ole ulkopuolelle jättäytymisestä suuria. Ongelmalliseksi saattaa muodostua se, että optio jäsenyydestä jää. Ruotsalaiset harjoittavat kurinalaista talouspolitiikkaa pitääkseen option mahdollisena. Hintana on himpun verran korkeampi korkokanta.
On makuasia onko se sopiva hinta itsenäisyyden tunteesta. Ruotsalaiset joutuvat kuitenkin alistumaan EU:n jäseninä yhteisiin talouspoliittisiin päätöksiin. Nyt he kuulevat linjasta kokoussalin ulkopuolella, Emun jäseninä he kuulisivat siitä kokoussalissa.
Ruotsin sisäpolitiikan kannalta Emu-asia saattaa syödä pitkään demareiden kannatusta. Emu-jäsenyydestä syntyy Ruotsin politiikkaan pitkäksi aikaa ollakko vai ei olla -kysymys. Demarijohto ajaa jäsenyyttä suhteellisen näkyvästi. Pitkäksi venyvä marssi Emuun syö demareiden kannatusta ja vie uskottavuutta.
Yksi täysin varteenotettava kehitysnäkymä on Suomen kaltainen puoluekartta: demarit menettävät asemansa kiistattomana ykköspuolueena. Puoluekentän sirpaloituminen johtaisi myös Suomen kaltaisiin hallitusratkaisuihin, joissa yhteistyön kättä on tarjottava useampaan suuntaan.