Barcelonan F1-kisan sijat 10 ja 11 ovat McLaren-tallille varsin vaatimattomia. Kimi Räikkönen empi, jäikö hänelle turhautunut olo.
- Jonkun verran. No en minä turhautunut ole, mutta en minä mihinkään muuhunkaan tänään pystynyt. Aika lailla ajellessa se meni, Räikkönen kuvaili.
Räikkösen harvoiksi ilonaiheiksi jäivät mukavasti sujunut lähtö ja alun pari hyvin kääntynyttä mutkaa. Lähdössä hän pujahti 13. ruudusta kymmenenneksi.
- Sen jälkeen viimeiseen varikkopysähdykseen asti (kierroksella 46/66) auto toimi suhteellisen hyvin, mutta sitten meillä oli joku pieni ongelma, ja varikkopysähdyksessä meni vähän kauemmin kuin piti. Siinä hävisin muutaman paikan, mutta ei sille voinut mitään. En usko, että me olisimme päässeet pisteille muutenkaan, Räikkönen summasi.
Räikkönen toivoo, että McLaren saa heinäkuussa ajettavaan Ranskan gp-kilpailuun mennessä ajokuntoon kehitysversion tallin nykyisestä ajokista.
Michael Schumacher johtaa MM-sarjaa täydellä 50 pisteen potilla. Rubens Barrichellolla on kasassa toiseen sijaan oikeuttavat 32 pistettä.