Kolme ihmistä hukkui Tam­mi­saa­res­sa

Kolme ihmistä hukkui Tammisaaren Snappertunassa illansuussa. Surmansa saivat vuonna 1935 syntynyt mies, hänen vuonna 1945 syntynyt vaimonsa sekä heidän vuonna 1964 syntynyt poikansa.

Kolme ihmistä hukkui Tammisaaren Snappertunassa illansuussa. Surmansa saivat vuonna 1935 syntynyt mies, hänen vuonna 1945 syntynyt vaimonsa sekä heidän vuonna 1964 syntynyt poikansa.

Onnettomuus sattui Snappertunan Lagmansstrandilla kello 18:n aikaan. Isä ja poika lähtivät rannalle onkimaan, kun taas äiti ja seurueeseen kuulunut neljäs jäsen jäivät kauemmas rannasta.

Jonkin ajan kuluttua rannalta kuului avunhuutoja, jolloin äiti lähti auttamaan. Kauemmaksi jäänyt seurueen jäsen puolestaan hälytti paikalle tulleet nuoret apuun. Nuoret näkivät meressä kaksi henkilöä.

Paikalle hälytettiin Medi-Heli, muita sairaanhoitoyksikköjä sekä poliisi. Kolmas henkilö löydettiin myöhemmin myös hukkuneena.

Toisaalla verkkoja kokeneen iäkkään miehen pelätään hukkuneen Ala-Rievelin järvellä Heinolassa Päijät-Hämeessä. Heinolan poliisin mukaan 79-vuotiasta miestä ei löydetty perjantai-iltaan mennessä. Etsintöjä jatketaan lauantaina.

Miehen omainen teki katoamisesta ilmoituksen, kun häntä ei kuulunut takaisin. Etsinnöissä miehen vene löytyi tyhjänä iltapäivällä.

Ilmoita asiavirheestä