Poliittinen venkoilu Natosta on käynnistynyt kesän puoluekokousten alla. Matti Vanhanen näyttää suuntaa ennakoimalla, ettei Suomen jäsenyys tule esille ensi vaalikaudella. Silti hän ja monet muut puhuvat heti perään kansanäänestyksen tarpeesta.
Johtava hallituspuolue Suomen keskusta aikoo pitää puolentoista viikon perästä alkavassa Oulun puoluekokouksessaan ennallaan turvallisuuspoliittisen linjansa, jonka ydintä ovat liittoutumattomuus, aluepuolustus sekä EU:n syvenevä sotilaallinen yhteistyö. Natoon viitataan tutulla fraasilla: sen kehitystä seurataan tarkoin. Jos kuitenkin Nato-jäsenyys ajankohtaistuu, puolue haluaa siitä kansanäänestyksen.
Tuossa ei ole mitään uutta eikä ihmeellistä. Keskusta on puolue, jonka kannattajat ovat imeneet puheenjohtajaansa myöten turvallisuuspoliittiset oppinsa kekkoslaisessa äidinmaidossa. Urho Kekkonen takoi suomalaisten päähän 25-vuotisella presidenttikaudellaan, että Suomen on syytä kiertää sotilasliitot mahdollisimman kaukaa.
Maailma on muuttunut radikaalisti kylmän sodan ajoista. Varsovan liittoa ei ole ollut aikoihin, mutta Kekkosen oppi elää keskustassa vahvempana kuin missään muussa puolueessa, ehkä vasemmistoliittoa lukuunottamatta. Nato on Kekkosen ja kommunistien poliittisille perillisille yhä lähes absoluuttisen pahan ilmentymä.
Keskustan johdon ei tietenkään kannata esittää näissä oloissa puoluekokoukselle turvallisuuspoliittisen linjan avartamista. Vanhasella on takanaan pari vaalitappiota, ja hänen pitää hankkia uudelleen puolueensa luottamus presidentinvaalien jälkeen ja saada ensimmäinen valtakirja sääntömääräiseltä puoluekokoukselta. Nykyistä hienovaraisempi Nato-linja olisi keskustassa kuin valmistautumista tappioon maaliskuun eduskuntavaaleissa -- tai veren kaivamista omasta nenästä.
Vanhanen lausui keskiviikkona puolueensa luonnosta esitellessään myös poliittisen totuuden, joka sai kulmakarvat kohoamaan merkitsevästi. Hän sanoi nimittäin uskovansa, ettei Suomen Nato-jäsenyys edes nouse esille ensi vaalikaudella.
Se on kova arvio Suomen pääministeriltä, joka tietää, että Naton seuraava laajenemiskierros osuu todennäköisesti vuoteen 2008, että Naton luonne kehittyy koko ajan myös suhteessa Venäjään ja että Suomi arvioi uudelleen omaa turvallisuuspoliittista linjaansa seuraavalla vaalikaudella.
Vanhasen kommentti on kahdessa mielessä hämmentävä. Ensiksikin hänen lausunnostaan voi saada käsityksen, että vaikka maailma muuttuisi miten tahansa, Suomen turvallisuuspoliittinen linja pysyy syväjäädytettynä. Toiseksi hän unohti tarkoituksella, että valta Suomessa saattaa vaihtua vaalien jälkeen, ja vereksillä vallanpitäjillä voikin olla uudet opit.
Ei pääministeri ollut kuitenkaan täysin umpiluinen. Hän nimittäin lisäsi heti seuraavassa hengenvedossa, että jos tilanne muuttuu ja presidentti sekä hallitus esittävät liittoutumista, Suomen pitää järjestää kansanäänestys Natosta.
Liittoutumattomuuden jatkuvuuden logiikan mukaan puhe kansanäänestyksestä on turhaa sanahelinää. Jos Nato-jäsenyys ei edes nouse esille ensi vaalikaudella, miksi edes vaivata päätä mokomalla joutavanpäiväisyydellä? Ei Vanhanen kuitenkaan lämpimikseen noin puhunut. Sanat oli valittu tarkkaan.
Myös Tarja Halonen taipui puhumaan kansanäänestyksestä presidentinvaalien alla. Se oli merkki kannan pehmenemisestä. Hän oli todennut aiemmin, ettei pidä jäsenyyttä todennäköisenä vuoteen 2012 ulottuvalla presidenttikaudella.
Todellisuus on jossakin muualla. Suomi on varautunut Nato-jäsenyyteen systemaattisesti jo vuosia. Sen ja Nato-maiden armeijoiden yhteensopivuus ja yhteistyö ovat siitä merkkejä. Puolueettomuuskin vaihtui aikoinaan liittoutumattomuudeksi samasta syystä.
Poliitikoilla on täysi oikeus puhua niin kuin viisaaksi näkevät, mutta heidän Nato-venkoiluunsa liittyy myös vakava riski. Mitä useampi puolue ja puoluejohtaja ottaa kantaa liittoutumattomuuden puolesta Vanhasen ja keskustan tavoin ja vielä koko vaalikauden osalta, sitä todennäköisempää on, että äänestäjät kokevat tulevansa nenästä vedetyksi, jos linja muuttuukin. Kyselyjen perusteella tiedetään, että sitä äänestäjät epäilevät jo nyt.
Puolueilla ei ole Suomessa tapana hakea avoimesti valtakirjaa ohjelmilleen vaaleissa. Ne kampanjoivat kiusallisiksi arvioiduissa asioissa sammutetuin lyhdyin tai ajavat vaaleihin puolivaloilla -- ja tekevät ikävät päätökset vaalien jälkeen. Paavo Lipponen jopa neuvoo suoraan tänään Kalevassa puolueita pitämään suunsa supussa turvallisuuspolitiikassa ennen vaaleja.
Viisas varautuu linjanmuutokseen vaalien jälkeen varsinkin, kun laajennettu rauhankumppanuus on menossa karille. Puolueiden olisi fiksua myöntää rehdisti, että Suomen turvallisuuspoliittinen perusratkaisu voi muuttua maan edun takia, ja juuri siksi puhutaan kansanäänestyksestä. Päätöstä ei tehdä kansan pään yli.