Po­lii­sil­la ei ole lo­mit­ta­jaa

Pekka KarjalainenKalevaOulu Poliiseja on kesällä lomien vuoksi neljänneksen vähemmän kuin

Oulu Poliiseja on kesällä lomien vuoksi neljänneksen vähemmän kuin talvella. Lomalaisille ei ole sijaisia.

Syy on yksinkertainen. "Ei ole olemassa mitään poliisireserviä, josta astuisi remmiin lomittajia", sanoo lääninylikomisario Jorma Kreus Oulun lääninhallituksesta. Poliisien työllisyystilanne on hyvä ja työtä löytyy yleensä Kreusin mukaan viimeistään kuukauden parin sisällä valmistumisesta. "Poliisi on koulutettu erikoisammattilainen, eivätkä tehtäviä voi hoitaa muut."

Tilapäistyövoimaa poliisit voivat saada merkittävästi vain poliisikoulutuksen kenttäharjoittelussa olevista. Heitä on koko maassa vähän yli 300. Oulun läänissä heitä on kolmisenkymmentä, joista suurin osa Oulussa.

Toinen syy on raha. Kihlakunnilla ei ole rahaa sijaisten palkkaukseen.

Eniten kärsii kesän miehistövajeesta rikostutkinta. Puute on pahin syrjäisten kihlakuntien pienissä palvelupisteissä, joissa on jo ennestään vähän poliiseja. Esimerkiksi Oulussa se näkyy Kreusin mukaan joskus muutaman minuutin viiveenä hälytyksissä. Sen sijaan maaseudulla kaukana keskuksista tilanne on tosi heikko.



Yhdessätoista kunnassa vain pari partiota


Limingan kihlakunnassa tilanne on vaikea. "Ensisijaisesti hoidamme tietenkin päivystyksen", sanoo komisario, poliisipäällikön sijainen Mauri Törmikoski Limingan kihlakunnan Muhoksen palvelutoimistosta. Rikostutkinta-ajat venyvät ja etusijalla ovat vakavat rikokset. Varkauksien ja vahingontekojen tutkinta-ajat kasvavat ja työt ruuhkautuvat.

Kesällä rikokset lisääntyvät ja poliisit vähenevät. "Vaikea yhtälö. Esimerkiksi Vaalan väkimäärä tuplaantuu kesällä mökkiläisten vuoksi. Mökkejä on paljon myös Siikalatvan alueella." Vaikka mökkiläiset työllistävät suoraan poliisia vain aniharvoin, esimerkiksi mökkimurrot ja vene- ja perämoottorivarkaudet ovat kesällä huipussaan.

Kun koko vahvuus on 38, remmissä on nyt 11 kuntaa käsittävässä Limingan kihlakunnassa vain 25 poliisia. Tosiasiallinen luku laskee 19:ään, koska vuorotteluvapaat ja sairaslomat vähentävät väkeä.

Läpivuorokautinen ja viikonloppupäivystys vähentää runsaasti henkilöstöä muina aikoina. Niinpä Utajärveltä Pyhännälle ulottuvassa Limingan kihlakunnassa oli esimerkiksi viime torstaina päivällä vain kaksi poliisipartiota: toinen Limingassa ja toinen Muhoksella. Pulkkilan ja Vaalan toimipisteiden alueilla ei ollut partioita silloin lainkaan.

Pahimmillaan saattaa poliisin tulo kestää vaikkapa Pyhännän Ahonkylän perukoilla toista tuntia. Kesällä yhä useammin Pulkkilassa ei ole ketään. Seuraavaksi partio lähtee Limingasta tai Muhokselta.

"Esimerkiksi uhkailutilanteessa tilanne on kohtuuton. Vakansseja tarvittaisiin lisää", sanoo Limingan asemalla oleva kenttäharjoittelija Paula Tofferi. Hänen mielestään poliiseja voitaisiin kouluttaa lisää, jos vakansseja tulee enemmän. "Juuri nyt valmistuvista kaikki eivät saa työtä, mutta heitä olikin poikkeuksellisen paljon. Jatkossa eläkkeelle jää kuitenkin enemmän poliiseja kuin heitä valmistuu.

Ensi keväänä valmistuva Tofferi oli edellisen kuuden kuukauden harjoittelujakson Oulun poliisilaitoksella. "Halusin Oulun seudulle, koska minulla on täällä ystäviä ja tuttuja."

Limingassa kuluu paljon aikaa tien päällä ja keikkamatkat voivat olla pitkiä.

"Poliisin työ on vaihtelevaa ja siinä saa tutustua ihmisiin. Siinä saa toimia oikeiden asioiden puolesta. Kun hankala asiakas on tyytyväinen, kokee onnistuneensa."

Tofferi uskoo, että alalle on tulossa väkeä, vaikka palkka ei ole kaksinen. Vastavalmistuneelle maksetaan peruspalkkaa 1 500 euroa kuukaudessa, jonka lisäksi tulevat lisät. Työ saattaa olla myös vaarallista. Esimerkiksi huumeiden käyttäjät voivat olla arvaamattomia.

Ilmoita asiavirheestä