Puoli miljoonaa teknomusiikin ystävää osallistui Berliinin kaduilla järjestettävään Love Parade -tapahtumaan lauantaina, Saksan poliisi sanoi. Järjestäjien mukaan osanottajia oli jopa 750 000.
Värikkäästi pukeutuneet juhlijat tanssivat Tiergarten-puiston läpi kulkevaa valtaväylää Brandenburgin portilta vuoden 1870 sodan muistomerkille. Kaikkiaan 26 kaiuttimilla lastattua kuorma-autoa soitti teknomusiikkia tanssijoille.
Kaksi vuotta sitten tapahtuma keräsi yli miljoona osallistujaa. Järjestäjien mukaan paikalla oli tänä vuonna entistä vähemmän saksalaisia, mutta sen sijaan aiempaa enemmän Itä-Euroopasta saapuneita teknon ystäviä. Alentuneiden kävijämäärien vuoksi on mahdollista, ettei tapahtumaa järjestetä enää ensi vuonna.