Amerikkalainen raskaan rockin jättiläinen Metallica konsertoi Olympiastadionilla 28. toukokuuta. Viikkoa aiemmin saa Helsingin ensi-iltansa Joe Berlingerin ja Bruce Sinofskyn ohjaama seurantadokumentti Metallica - Some Kind Of Monster.
"Eräänlainen hirviö" kertoo ihmissuhteista, taistelusta yhtyeen tulevaisuudesta sekä levyttämisen tuskasta maailmassa, jossa raha on rankempaa kuin rock.
Perinteisen musiikkidokumentin genrerajat ylittävä elokuva on Bio Rexin tiedotteen mukaan "täynnä jännitteitä ja voimakkaita hetkiä, jotka koskettavat muitakin kuin Metallica-faneja".
Bändin sisäiset ristiriidat sekä jäsenten henkilökohtaiset ongelmat kasvoivat jälleen menestyslevyä St. Anger tehtäessä niin suuriksi, että Metallican manageriporras palkkasi yli 30 000 euroa kuukaudessa laskuttaneen psykiatrin yhtyeen ryhmäterapeutiksi.
Berlingerin ja Sinofskyn ohjaus on dokumentti pitkästä ja vaikeasta prosessista, joka kuitenkin esti maailman suosituimpiin lukeutuvan yhtyeen hajoamisen. Samalla Some Kind Of Monsterista tuli dokumentti siitä, kuinka kaatumaisillaan oleva miljoonabisnes pelastetaan.