Ka­pi­nal­li­set hyök­kä­si­vät uu­del­leen Bu­run­dis­sa

FNL-järjestön kapinalliset ovat aloittaneet aamunkoitteessa uuden hyökkäyksen maan pääkaupungin Bujumburan valtaamiseksi.

FNL-järjestön kapinalliset ovat aloittaneet aamunkoitteessa uuden hyökkäyksen maan pääkaupungin Bujumburan valtaamiseksi.

Hyökkäys kohdistui kaupungin itäpuolen hienostoalueille. Sotilaslähteiden mukaan kapinalliset hyökkäsivät myös puolen tunnin ajan armeijan tukikohtaan, tuhoten muun muassa panssariauton ennen vetäytymistään.

Armeija aloitti hyökkäyksen torjumisen kranaatinheittimillä. Tulitaistelun äänet jatkuivat vielä tunteja myöhemmin.

Kuusi päivää kestäneissä taisteluissa Burundin hallituksen joukkojen ja hutukapinallisten välillä on kuollut jo yli 200 ihmistä.

Yhteenotot siirtyivät perjantain vastaisena yönä Burundin pääkaupungin Bujumburan ulkopuolelle. Armeija kertoi lauantaina työntäneensä FNL-järjestön kapinalliset kymmenen kilometrin päähän kaupungin rajasta.

Kolme Burundin hutujen kapinallisryhmää allekirjoitti viime joulukuussa tulitaukosopimuksen, johon FNL on jyrkästi kieltäytynyt osallistumasta.

Ilmoita asiavirheestä