Susanna Sakko on kiertänyt tanssipaikkoja jo yli kymmenen vuotta. Kesä on Oulun Paulaharjun yläasteella opettajana toimivalle laulajattarelle keikkojen kulta-aikaa.
"Bändissämme on viisi jäsentä, joista kaksi on minun lisäkseni luokanopettajia. Siksi keikat on parasta ajoittaa juuri kesäksi."
Lauantaina Sakko laulaa Onnenpotku-yhtyeensä säestämänä Hietasaaren tanssipaviljongilla. Viikkoa myöhemmin hän esiintyy Oulun Edenissä.
Hietasaaressa Sakko on ehtinyt esiintyä jo muutamana kesänä. Puiden siimeksessä sijaitsevaa perinteikästä tanssipaviljonkia tuiralaissyntyinen ja nykyisin Kempeleessä asuva laulajatar pitää modernina ja mieluisana.
"Vaatimattomimmilla tanssilavoilla saa hiipiä ulkohuussiin yleisön kanssa yhtä jalkaa. Joku Sotkamon Naapurivaaran tanssikeskus on taas todella hieno paikka. Huonekalut ovat siellä hienommat kuin omassa kodissa."
Sakon mukaan Etelä-Suomessa keikkailu on aina ollut palkitsevaa, vaikka tien päälle lähteminen joskus onkin rankkaa.
"Ihmiset tulevat lähes jokaisen keikan jälkeen kehumaan, kuinka hienoa on, että puhun laulujen välillä Oulun murretta. Monet etelään muuttaneet pohjoissuomalaiset ovat onnessaan, kun he kuulevat tuttua kieltä."
Vaikka Suomen eri murrealueita onkin hyödynnetty niin Esa Pakarisen, Jope Ruonansuun kuin Martti "Huuhaa" Innasen musiikissa, varsinaisten ikivihreiden murteella tulkitsemista Sakko pitää hankalana.
"Murrekieli on hankalaa siksi, että kaikki sanat eivät sitä kautta taivu kauhean kauniisti."
Sakko ja hänen taustallaan soittava Onnenpotku-orkesteri ovat auranneet tiensä Etelä-Suomen tanssilavoille rankalla työllä. Alkujaan Sakko soitti Madetojan musiikkilukiossa perustetussa yhtyeessä koskettimia ja lauloi.
1990-luvun lopulla Onnenpotku kolusi kotikaupunkinsa lähikapakoita ja tapahtumia. Ensimmäisen keikkansa yhtye teki Rajakylässä rekka-auton lavalla.
"Saimme keikoiltamme innostunutta palautetta, vaikka kontrasti ujojen teini-ikäisten soittajatyttöjen ja -poikien ja kapakkayleisön välillä olikin suuri."
Musikaalinen Sakko oli jo pienenä tytöntyllerönä.
"Kun olin pieni, kotonani oli lapsia hoidossa, ja sain luvan soittaa sähköurkuja kuulokkeiden kera. Lauloin yleensä kuitenkin niin kovalla äänellä, että lapset heräsivät."
Levyttämisen kanssa Sakko ei kiirehdi.
"Mieluummin olen tekemättä levyä kuin teen puoliraakileen."
Koska levy-yhtiöt panostavat suurella rahalla yhä harvempiin iskelmälaulajiin, julkaisevat monet artistit musiikkiaan itse. Sakko on periaatteiltaan kuitenkin kivikova. Hän ei halua levyttää laulujaan ennen kuin aika on kypsä.
"Olen kuullut radiosta aika monia omakustanteina tehtyjä iskelmiä, eivätkä ne ole kauheasti innostaneet."
Tangokuninkaallisuudesta Sakko kilpaili 1999 ja 2000. Hän kuitenkin kyllästyi siihen, että ulkomusiikilliset ansiot menivät kilpailussa laulun edelle.
"Minulta kysyttiin taannoin erään keikan jälkeen, että olenko tangoprinsessa. Kun vastasin kieltävästi, pidettiin sitä pelkästään hyvänä asiana."