Himin Yhdysvaltain kiertue jatkui sunnuntai-iltana konsertilla loppuunmyydyssä House of Bluesissa Las Vegasissa. Innokkaimmat fanit olivat tulleet jonottamaan parhaita paikkoja 1 500-paikkaisen klubin ulkopuolelle jo sunnuntai-aamuna.
"Minun oli pakko tulla tänne, kun Los Angelesin konsertit oli myyty heti loppuun", kertoi sandiegolainen Joseph Lorenzo odottaessaan kärsivällisesti ovien avautumista kuusi tuntia ennen konserttia.
Vaikka Himiä ei Yhdysvalloissa ole markkinoitu juuri lainkaan, bändistä on kuin tiskin alta tullut niin suosittu, että kaikki sen Yhdysvaltain kiertueen konsertit myytiin loppuun muutamissa minuuteissa heti lipunmyynnin alettua maaliskuussa. Monet Himin uskollisista faneista olivat valmiita matkustamaan tuhansia kilometrejä päästäkseen kuulemaan Ville Valon äänen rosoista hehkua.
"Meidän piti ensin matkustaa sata mailia lentokentälle ja vasta sitten pääsimme todella matkaan", kertoivat puolestaan Idahosta Las Vegasiin varta vasten matkustaneet Chris Wagner ja Chrystal Allen.
"Himin rakkauslaulut ovat niin koskettavia", Wagner selitti pakkoaan päästä kuulla Himiä livenä.
"Täällä on liikkunut sitkeä huhu, jonka mukaan Him ei olisi koskaan ollut edes tulossa Yhdysvaltoihin ja nyt kun se kerran tuli, mikään ei olisi voinut estää meitä lähtemästä kuuntelemaan tätä", Allen jatkoi eläessään parhaillaan 24-vuotiaan elämänsä huippuhetkeä.
Molemmilla oli konsertin ajan kännykät auki, jotta kaverit Idahossa olisivat myös päässeet nauttimaan siivuaan konsertista.
Kulttimaine kasvaa
Muun muassa New Yorkin ja Kalifornian tiukoista laeista poiketen Nevadassa sekä yleisö että esiintyjät saivat polttaa konsertissa niin paljon kuin lystäsivät ja niin Valo myös tekikin. Hänet tunnetaan jo Yhdysvalloissakin ketjupolttajana.
Noin tunnin kestänyt konsertti päättyi yleisön hurmioituneeseen kiitoskiljuntaan. Tunnelma olisi tuskin voinut olla korkeammalla Him-t-paitoihin ja mustiin sonnustautuneen yleisön lähtiessä valumaan kohti Mandalay Bayn valtavaa kasinoa, jonka sivussa House of the Blues oli.
Ennen Las Vegasin keikkaa Him on ehtinyt konsertoida länsirannikolla muun muassa Seattlessa, Los Angelesissa ja juuri ennen Vegasia Phoenixissa, jossa bändin miksauspöytä syttyi kesken konsertin tuleen. Kiertue lähti liikkeelle huhtikuun puolivälissä konserteilla New Yorkissa, Philadelphiassa ja New Jerseyn legendaarisessa Asbury Parkissa, samassa paikassa, josta muun muassa Bruce Springsteenin ura lähti maailmanmenestykseen.
Himin levyjen vaikean saatavuuden vuoksi Yhdysvalloissa innokkaimmat fanit ovat ryhtyneet tilaamaan bändin levyjä Euroopasta. Himin mainetta eurooppalaisena kulttibändinä on vaikean saatavuuden lisäksi kasvattanut yhteen musiikin pääsy monien cooleimpina pidettyjen tiskijukkien ja radioasemien listoille.
Konsertin jälkeen Ville Valo oli silmiinpistävän tyytyväinen, merkitsihän loppuunmyyty sali innosta kiljuvia faneja läpimurtoa myös täällä amerikkalaisen viihteen pyhimmässä, Las Vegasin maailmankuululla Stripillä, jossa yleensä mikään ei ole kyllin hyvää.
"Eiväthän nämä ole oikein koskaan päässeet kuulemaan tällaista rokkia, jossa on niin paljon suomalaisia melankolisia sävyjä", hän mietti suosionsa salaisuutta House of Bluesin takahuoneessa heti konsertin jälkeen.