Oulun evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä suunnittelee hautausmaille, kirkkoihin ja kokoontumistiloihin valvontalaitteita, jotka tallentavat alueella tapahtuvan liikehdinnän. Laitteesta lähtee myös hälytyssignaali. Kiinteistöjohtaja Markku Kangasniemen mukaan hankittavat laitteet edustavat kaikkein uusinta alan tekniikkaa.
Laitteet on tavoitteena hankkia ja asentaa tämän vuoden aikana. Vielä ei ole päätetty, mille kaikille seurakuntayhtymän omistamille alueille ja mihin rakennuksiin valvontajärjestelmä asennetaan. Kangasniemi arvelee, että tuskin aivan kaikkiin, mutta tärkeimpiin rakennuksiin ja hautausmaille.
Hanke sai alkunsa viimekesäisistä hautarauhan rikkomistapauksista. Oulussa Intiön hautausmaalla kaadettiin hautakiviä ja sotkettiin hautapaikkoja. Kangasniemen mukaan pelkkä tieto siitä, että kiinteistöissä hautausmailla on valvontalaitteet, hillitsee tihutyön tekijöiden aikeita.
Koska laiteet tallentavat tapahtumat, ne voidaan myöhemmin tarkistaa. Tämä auttaa poliisia saamaan kiinni esimerkiksi mahdolliset hautarauhan häiritsijät.
Seurakuntakuntayhtymällä on yksi puukirkko, Oulujoen kirkko. Sprinklerlaitteita siinä ei ole. Valvontalaitteet suojelisivat kirkkoa mahdollisilta tuhopolttajilta.
Järjestelmä maksaa arviolta 40 000 euroa, ja seurakuntayhtymä on tehnyt päätöksen määrärahasta.
Kiimingin vuonna 1760 valmistuneeseen puukirkkoon on ullakkotiloihin asennettu niin sanottu kuivasprinkleri ja alakertaan savuhälyttimet.
Kuivasprinkleri toimii siten, että putket ovat tyhjät normaalisti. Hälytyksen tullessa palokunta saapuu paikalle syöttämään sprinkleriputkiin vettä. Kiimingin palokunta ehtii kirkolle neljässä minuutissa.
Koska vanhat puukirkot ovat kylmiä, niissä ei yleensä voi pitää sprinkleriputkissa ainaista painetta, sillä putket jäätyisivät kovilla pakkasilla.