Puun ja kuoren välistä uusia tuot­tei­ta

Puukuitujen tutkimus avaa huimia näkymiä uusien tuotteiden kehittämiseen.

Puukuitujen tutkimus avaa huimia näkymiä uusien tuotteiden kehittämiseen.

Varsinkin pohjoisessa kasvaneiden kuusien sisäoksissa on runsaasti terveysvaikutteisia suoja-aineita. Puunjalostusprosessin yhteydessä sisäoksat on helppo erotella hakkeesta, ja uuttamalla niistä saadaan talteen muun muassa HMR-lignaania. Kokeellisissa tutkimuksissa sen on havaittu hidastavan hormonaalisten syöpien kehitystä, kertoo Åbo Akatemian professori Bjarne Holmbom.

Prosessikemian huippuyksikössä Holmbomin ryhmä on tutkinut puusta saatavia ainesosia ja niiden ominaisuuksia osana Suomen Akatemian ja Tekesin Puumateriaalin tutkimusohjelmaa.

"Emme tiedä vielä, tuleeko tästä ksylitolin ja Benecolin maailmanvalloitusten jatkoa, mutta edellytyksiä ja toivoa on, että tulee", Holmbom sanoo.

Tänä vuonna markkinoille on tullut ensimmäinen oksatuote, jota valmistetaan Sveitsissä ja markkinoidaan elintarvikelisänä. Lääkkeeksi asti siitä ei vielä ole, mutta HMR-lignaanin on todettu Turussa tehtyjen tutkimusten mukaan hidastavan hormonaalisten syöpien kehitystä koeolosuhteissa, muun muassa rottakokeissa.

Lisäksi aine vaikuttaa edullisesti sydän- ja verisuonitauteihin, vaihdevuosivaivoihin ja osteoporoosiin.

Puun materiaalitiede -ohjelman hankkeessa on tutkittu myös puun kuoresta saatavia aineita. Kuusen kuoressa on suuria määriä stilbeenejä, ja niistä varsinkin resveratroli, jota on myös punaviinissä, on vahva antioksidantti. Sen on todettu estävän syövän kehittymistä ja pidentävän solujen ikää, professori Holmbom kertoo.

Uusia käyttömahdollisuuksia löytyy myös selluloosapohjaisista nanokuiduista, sanoo professori Janne Laine Teknillisen korkeakoulun puunjalostustekniikan osastolta. Nanomateriaaleilla saadaan entistä parempia lujuusominaisuuksia. Esimerkiksi autoteollisuus haluaa tulevaisuudessa käyttää kevyitä selluloosakuituja autojen sisäosien paneeleissa.

Laine kertoo tutkimusprojektin osoittaneen, että puukuidusta valmistetut uudet materiaalit sopivat sekä puunjalostusteollisuuden perinteisiin tuotteisiin että myös täysin uusiin sovelluksiin. Tuotteita voitaisiin lähteä tekemään nopeastikin, Laine sanoo.

Tutkimuksessa on kehitetty muun muassa sähköä johtavia pintoja sekä sitkeitä, joustavia, lujia ja keveitä materiaaleja. Materiaali sopii esimerkiksi itsepuhdistuviin aurinkokennoihin ja suodattimiin.

Paperinvalmistuksessa nanokuitu yksinkertaistaisi tekniikan niin, että kaikkeen tarkoitukseen olisi vain yksi korkea- ja tasaluokkainen paperi, jonka pintaa muokattaisiin käyttötarkoitukseen sopivaksi.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä