Vanhuuseläkeikärajan alentaminen 63 vuoteen ei aiheuttanut suurta ryntäystä eläkkeelle. Vuosi uudistuksen jälkeen vanhuuseläkkeelle oli siirtynyt noin puolet ikäluokista, joille uudistus avasi tähän mahdollisuuden. Ne, jotka jatkoivat työssään, suunnittelivat vielä melko pitkää työuraa, ilmenee työeläkevakuuttajien kyselytutkimuksesta.
Työssään jatkaneista 36 prosenttia jatkoi työssään korotetun eläkekarttuman vuoksi. Erityisesti yksityisillä aloilla työskentelevät naiset sekä alle 2 000 euroa kuussa ansaitsevat pitivät kannustinkarttumaa työssä jatkamiseen kannustavana. Myös hyvä työyhteisön ilmapiiri ja mielenkiintoinen työ kannustaa jatkamaan.
Ikääntyneet luottavat tutkimuksen mukaan myös vankasti siihen, että eläkkeiden rahoitus on kestävällä pohjalla. Erityisesti miehet, korkeasti koulutetut sekä isotuloiset uskovat rahoituksen kestävyyteen.