Kansantalouden tilanne on valtiovarainministeriön mukaan niin hyvä, että Suomea voi uhata asteittain paheneva ylikuumeneminen. Tilanne muuttuu ministeriön tiistaina julkistaman raportin mukaan kuitenkin dramaattisesti jo vuosikymmenen vaihteessa.
Edessä voi VM:n talouspolitiikan strategiaraportin mukaan olla vuosikymmenien hitaan kasvun aika. Talouskasvu on jo vuosikymmenen lopulla painumassa alle 2 prosenttiin, arvioi ministeriö. Raju muutos Suomen kasvukyvyssä johtuu väestön ikääntymisestä.
Valtiovarainministeriö patistaa raportissa päättäjiä tarttumaan ajoissa kasvua ja elintason kohottamista uhkaaviin kärjistyviin ongelmiin. Talouspolitiikalla on sen mukaan puututtava työ- ja asuntomarkkinoiden ongelmiin ja parannettava työllisyyttä ja markkinoiden toimivuutta.
Suomen taloudella menee valtiovarainministeri Eero Heinäluoman (sd.) mukaan nyt niin hyvin, että "joutuu pakostakin kysymään, onko jotain mitä emme tiedä".
Taloustoimittajatapaamisessa puhuneen Heinäluoman mukaan tiedetään kuitenkin, että hieman pitemmällä sihdillä edessä on pahoja tuttuja ongelmia, ikääntyminen ja väestökehitys. Merkkejä käänteestä on jo näkyvissä sekä työ- että asuntomarkkinoilla.
Kasvu alkaa hiipua
- Tämän vuosikymmenen loppu uhkaa pahimmillaan muodostaa käänteen kohti hiipuvaa kasvua. Tulevina vuosikymmeninä edessä on peräkkäisten, vaikeiden ja Suomen taloushistoriassa uusien haasteiden aika. Edessä on paheneva työvoimapula, kun työikäisen väestön määrä kääntyy laskuun, totesi Heinäluoma. Kun ongelmat ovat etukäteen tiedossa, olisi suotavaa ryhtyä myös ratkaisemaan niitä.
Heinäluoman resepti on myös talouspoliittisesta keskustelusta tuttu. Julkista taloutta on vakautettava ikääntymiseen varautumiseksi, työllisyysastetta on nostettava ja työssä pysymistä rohkaistava. Tuottavuutta on parannettava erityisesti talouden suljetulla sektorilla. Kilpailun lisäämisen ohella on tehostettava asuntopolitiikkaa ja helpotettava alueellista liikkuvuutta.
Eläkkeelle lähtöä on Heinäluoman mukaan jo onnistuttu myöhentämään mukavasti. Tavoitteena pitäisi seuraavaksi olla keskimääräisen eläkkeellejäämisiän saaminen nousemaan 62-63 vuoteen. Lupaavia merkkejä asenteiden muuttumisesta on havaittavissa ja tavoite on saavutettavissa, hän totesi.
"Palkkaveroja laskettava"
Veropolitiikassa on Heinäluoman mukaan jatkettava verotuksen keventämistä. Nykyisen hallituksen ratkaisut on tehty, eikä ennen vaalikauden loppua ole tulossa uusia avauksia. Vaikka Heinäluoma kannattaa verojen keventämistä, hän muistutti samalla, että liikkumavaraa kaventaa merkittävästi edessä oleva talouden murros.
- Veropolitiikassa on tehtävä valintoja, on päätettävä jatketaanko työn verotuksen keventämistä vai jotain muuta linjaa, sanoi Heinäluoma. Hän sanoi itse kannattavansa työn verotuksen keventämisen jatkamista.
Heinäluoma on paitsi valtiovarainministeri myös SDP:n puheenjohtaja. Siksi voi olettaa, että palkkaverotuksen keventämisen jatkaminen nousee esiin myös ensi kevään hallitusneuvotteluissa ellei jo sitä ennen käytävässä keskustelussa.
- Julkisten menojen bruttokansantuoteosuus nousee 2030 noin 5 prosenttiyksikköä nykyistä korkeammaksi ikääntymisen takia, Heinäluoma totesi. Ikääntymisen ja väestörakenteen muutoksen takia työeläkemaksua on nostettava tasaisesti monia vuosia, mikä vähentää osaltaan liikkumavaraa verotuksessa, hän muistutti.