Lämmin ja aurinkoinen sää on edistänyt sinilevien kasvua. Pohjois-Pohjanmaalla havaittiin alkuviikon aikana sinilevien aiheuttamia samennoksia neljässä seurantavesistössä.
Muhoksen Pirttijärvessä sekä Oulun Kuivasjärvessä ja Pyykösjärvessä havaitut sinileväesiintymät olivat vähäisiä. Kuusamon Elijärvessä sinilevää on esiintynyt runsaasti jo kolmen viikon ajan.
Myös seurantavesistöihin kuulumattomista järvistä on tullut alkuviikon aikana sinilevähavaintoja. Kuivaniemen Mursujärvessä on havaittu runsaasti sinilevää.
Vähäisiä sinileväesiintymiä on havaittu Kuusamon Oivankijärvessä, Taivalkosken Tyräjärvessä, Utajärven Sanginjärvessä ja Ahmasjärvessä sekä Yli-Kiimingin Iso-Vuotungissa.
Seurantavesistöissä levätilannetta seuraavat vapaaehtoiset sinilevähavainnoitsijat, jotka raportoivat siitä ympäristökeskukseen kesäaikana viikoittain. Sinilevien esiintyminen voi olla paikallista ja niiden esiintyminen voi muuttua päivittäin tuuliolosuhteiden mukaan. Seuranta kertoo havainnointipaikan alkuviikon sinilevätilanteesta eikä välttämättä kuvaa koko vesistön levätilannetta.
Sinileväesiintymä on helppo havaita, sillä ne näkyvät pieninä kellertävinä tai vihertävinä hippuina. Uimista selvästi sinileväisessä vedessä pitää välttää, ja etenkään lapsia ja kotieläimiä ei pidä päästää leväpitoiseen veteen.
Sinilevä voi aiheuttaa uimarille muun muassa iho-oireita ja nieltynä myrkytysoireita. Sinileväpitoista vettä ei pidä myöskään käyttää pesu- tai löylyvetenä.