Sars rokotti Kiinan ta­lous­kas­vua

Peking Kiinan talouskasvu jäi vuoden ensimmäisellä puoliskolla 8,2 prosenttiin.

Peking Kiinan talouskasvu jäi vuoden ensimmäisellä puoliskolla 8,2 prosenttiin. Talouskasvua hyydytti sars-epidemia, joka vähensi erityisesti palvelujen kysyntää. Valtion omistaman People Daily -lehden nettisivut kertoivat kasvuluvuista keskiviikkona. Kiinan hallitus antaa virallisen tiedotteen torstaina.

Kiinan tilastolaitoksen apulaisjohtajan Qiu Xiaohua kertoi BKT:n kasvun jääneen toisella neljänneksellä 3,2 prosenttiyksikköä pienemmäksi kuin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Tuolloin tuotanto ja palvelut kasvoivat 9,9 prosenttia.

Qui kertoi, että toisen neljänneksen talouskasvu oli hitainta sitten vuoden 1992. Hänen mukaansa kasvua hidasti keväällä puhjennut sars-keuhkotauti. Kiinassa tauti aiheutti eniten kuolemantapauksia, ja taudin vuoksi liikemiehet ja turistit siirsivät matkojaan Kiinan.

Palvelujen tuotanto lisääntyi toisella neljänneksellä vain 0,8 prosenttia.

Hidastumisesta huolimatta Kiinan talous kasvaa monia muita alueita nopeammin.

Ilmoita asiavirheestä