Kaksi koiraa tuotu Oulun lääniin tuon­ti­vaa­ti­mus­ten vas­tai­ses­ti

Oulun lääniin on Oulun lääninhallituksen tietojen mukaan tuotu kaksi koiraa tuontivaatimusten vastaisesti. Pennut oli tuotu toisista EU-maista, mutta niiden raivotautirokotukset eivät olleet kunnossa.

Oulun lääniin on Oulun lääninhallituksen tietojen mukaan tuotu kaksi koiraa tuontivaatimusten vastaisesti. Pennut oli tuotu toisista EU-maista, mutta niiden raivotautirokotukset eivät olleet kunnossa. Etelä-Suomessa vastaaviin tapauksiin törmätään useammin.

Oulun läänineläinlääkäri Hanna Lounela kertoo, että tällaisissa tapauksissa pentu on joko palautettava tai lopetettava. Molempien vaihtoehtojen kustannukset maksaa koiran tuoja.

Lounelan mukaan tuontitapauksissa voi olla kyse myös siitä, ettei tuontivaatimuksista ole otettu selvää.

Pentua tuotaessa vaadittavista rokotuksista ja asiakirjoista on kysyttävä kohdemaan viranomaisilta. Suomessa säädökset tietää parhaiten maa- ja metsätalousministeriö.

"Vaikka tuontiasioita olisi selvitetty ulkomaalaisen eläinlääkärin kanssa, tietoihin ei voi täysin luottaa, sillä tuontisäädösten suhteen EU:ssa on maakohtaisia eroja. Löytyy maita, joihin pennun voi viedä ilman raivotautirokotusta, Suomeen rokote kuitenkin ehdottomasti vaaditaan", Lounela toteaa.

Hän muistuttaa, että vaikka rajalla pennun papereita ei tutkittaisi, asia tulee ilmi ennemmin tai myöhemmin.

"Niin yksityisillä kuin julkisillakin eläinlääkäriasemilla on velvollisuus ilmoittaa eteenpäin, jos koiran rokotuksissa on puutteita", Lounela sanoo.

Ilmoita asiavirheestä