Tunturi-Lapin luontokeskuksen laajennustyöt on aloitettu Enontekiöllä. Uusittuihin tiloihin valmistuvat luontoa ja paimentolaissaamelaisuutta esittelevät näyttelyt, joiden käsikirjoituksia parhaillaan valmistellaan.
Laajennustyö käsittää noin 245 neliötä varasto- ja näyttelytiloja sekä 150 neliötä toimitiloja.
Luontokeskuksen sisätiloissa rakentamisen tieltä on purettu suuri osa vanhaa näyttelyä, samoin ulkopuoliset raivaus- ja maanrakennustyöt on aloitettu. Asiakkaita palvellaan kuitenkin myös rakennustöiden aikana.
Tunturi-Lapin luontokeskuksen laajennus liittyy Enontekiön kunnan kehittämisstrategia-hankkeeseen. Laajennuksen myötä Enontekiölle saadaan usein toivottu saamelaisuudesta kertova näyttely.
Myös Tunturi-Lapin luontokeskuksen kävijämäärän ennakoidaan nousevan palvelujen parantuessa. Laajennushankkeen kustannusarvio on reilut 1,3 miljoonaa euroa ja projektin rahoittajana toimii Lapin TE-keskus.
Luontokeskuksen rakennussuunnittelu ja lisärakentaminen hoidetaan lappilaisin voimin. Rakennuksen arkkitehtuuri on torniolaisen Arkkitehtitoimisto Arkture Oy:n käsialaa.
Rakenne-suunnittelijana toimii rovaniemeläinen Pohjois-Suomen Rakennetekniikka Oy ja LVI-suunnittelun tekee LVI-Konsultointi J. Vaarala Oy Rovaniemeltä.
Sähkösuunnittelusta vastaa samoin rovaniemeläinen Lapin Sähköinsinööritoimisto Oy. Torniolainen Puusampo Oy vastaa hankkeen rakennusurakoinnista.
LVI-urakoitsijaksi puolestaan on valittu pellolainen Lapin LVI-Ykkönen sekä sähköurakoitsijaksi Levin Sähkö Oy Kittilästä.
Uusien tilojen avajaisia vietetään syksyllä 2006.