Ko­koo­muk­sen hakee Oulussa kasvua

Oululainen Matti Mannermaa on tottunut asettamaan itselleen tavoitteita ja haasteita. Samalla tavalla hän aikoo menetellä elokuun alussa alkavassa pestissään Pohjois-Pohjanmaan kokoomuksen toiminnanjohtajana.

Uusi mies ruorissa. Kokoomuspiirin toiminnanjohtajaksi valittu Matti Mannermaa kuvailee tehtäväänsä luotsin hommaksi.
Uusi mies ruorissa. Kokoomuspiirin toiminnanjohtajaksi valittu Matti Mannermaa kuvailee tehtäväänsä luotsin hommaksi.
Kuva: Tapio Maikkola

Oululainen Matti Mannermaa on tottunut asettamaan itselleen tavoitteita ja haasteita. Samalla tavalla hän aikoo menetellä elokuun alussa alkavassa pestissään Pohjois-Pohjanmaan kokoomuksen toiminnanjohtajana.

"Koen onnistuneeni työssäni vasta sitten, kun kokoomuksen kannatus on noussut", Mannermaa toteaa ytimekkäästi.

Mittarina tavoitteen saavuttamisessa hänellä on maakunnan kokoomuslaisten kansanedustajien määrän nostaminen kolmeen ja puolueen nostaminen suurimmaksi Oulun kaupunginvaltuustossa.

Valtuustossa on tällä hetkellä neljä lähes yhtä vahvaa ryhmää. Eniten valtuutettuja on keskustalla, jonka linjaa valtuustossa edustaa 14 valtuutettua. Demareilla ja kokoomuksella valtuutettuja on molemmilla kolme vähemmän. Niskaan hengittää myös vasemmistoliitto 11 valtuutetullaan.

"Pitää päästä johtavan porvarillisen puolueen asemaan keskustan ohi", Matti Mannermaa sanoo ja ihmettelee sitä, kuinka hyvin keskusta on onnistunut samaan jalansijaa kaupungista, missä kokoomus on aikaisemmin ollut suositumpi vaihtoehto.

"Oulu on yksi Suomen kasvukeskuksista, missä elinkeinopolitiikan merkitys on keskeinen ja se on on ollut aina kokoomuksen leipälaji."



Vaaliliitto vielä kysymysmerkki


Matti Mannermaa ei lähde määrittelemään tarkkaa tavoitetta valtuutettujen määrälle seuraaviin kunnallisvaaleihin, joissa valtuutettujen määrä lisääntyy kaupungin asukasluvun kasvun seurauksena.

Nykyisessä kaupunginvaltuustossa valtuutettuja on vielä 59.

Sen Mannermaa myöntää, ettei pelkkä tavoitteiden asettaminen riitä.

"Visioita pitää kyllä olla, mutta ne pitää myös osata viedä tekemisen tasolle. Pelkillä visioilla ei tule tuloksia, vaan tekemällä", hän määrittelee.

Mannermaa ei vielä kerro kaikkia keinoja, joilla kokoomus tähtää vaalimenestykseen Pohjois-Pohjanmaalla, eikä hän halua ottaa kantaa mahdolliseen vaaliliittoonkaan toisen puolueen kanssa.

"Henkilökohtaisesti en ole kovin kiinnostunut vaaliliitoista", uusi toiminnanjohtaja linjaa. "Vaaliliitossa ollessa oma viesti aina hämärtyy."

Kokoomuksella onkin ollut huonoa tuuria vaaliliitoissa. Yhteiselo kristillisdemokraattien kanssa toi aikoinaan kristillisille kansanedustajan paikan kokoomuksen jäädessä ilman liiton tuomaa hyötyä.

Mannermaa uskoo, että avain kunnallisvaaleissa menestymiseen on siinä, että tuttujen lisäksi vaaleihin saadaan mukaan uusia nimiä ehdokkaiksi.

Ilmoita asiavirheestä