Puolustusvoimien komentaja, amiraali Juhani Kaskeala asettui vahvasti yleisen asevelvollisuuden kannalle lippujuhlapäivän paraatipuheessaan Vaasassa. Valikoivaan asevelvollisuuteen on hänen mukaansa mahdollisuudet ainoastaan vanhimmissa ikäluokissa.
Amiraali Kaskeala korosti, että Suomen puolustus on järjestettävissä uskottavasti vain yleisen asevelvollisuuden pohjalta riippumatta maamme turvallisuuspoliittisista ratkaisuista. Ehdottomasti tarvitaan nuori ja nykyaikaisesti koulutettu reservi, ja se syntyy kutsumalla koko palveluskelpoinen ikäluokka varusmiespalvelukseen.
-- Pidän asevelvollisuutta ylivoimaisen tehokkaana tapana tuottaa laadukkaat joukot puolustukseemme, muiden viranomaisten tueksi ja kansainväliseen kriisinhallintaan. Ammattiarmeijat voivat vain uneksia niin korkeatasoisesta rekrytointipohjasta, jonka asevelvollisuus Suomen puolustusvoimille varmistaa.
Komentaja Kaskeala korosti reserviläisten laaja-alaista osaamista. -- Heidän pysyvä palkkaamisensa ei ole tarkoituksenmukaista, eikä siihen olisi rahaakaan.
Esimerkeiksi reserviläisten taidoista Juhani Kaskela nosti vasta perustetun Etelä-Pohjanmaan komppanian sekä suomalaisten saavutukset vaativissa monikansallisissa operaatioissa.
Kaskealan mukaan puolustusvoimat ei kuitenkaan tarvitse koko koulutettua reserviään, koska turvallisuusympäristömme on vakaa ja sotavarustuksemme vanhenee. Siksi olisi periaatteessa mahdollista vapauttaa valikoiden vanhimpia ikäluokkia asevelvollisuudesta.
Keskustelua asevelvollisuudesta on viimeksi virittänyt Vihreä liitto. Puolue kirjasi valikoivan asevelvollisuuden uuden periaateohjelmansa päämääräksi viikko sitten.