Teknologian kehittämiskeskuksen Tekesin mahdollinen hajasijoittaminen aiheuttaa ristiriitaa hallituksessa. Valtiovarainministeri Antti Kalliomäen (sd.) mielestä Tekesin hajauttaminen ei ole järkevää. Osaamista ei ole hänen mielestään syytä hajottaa, sillä silloin lisääntyy riski rahoituksen tuoton alenemisesta.
Toista mieltä tuntuu olevan kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.), joka on todennut hajauttamisen kuuteen eri kaupunkiin pelkästään terävöittävän Tekesin toimintaa. Kyse olisi mahdollisesti sadan työntekijän siirrosta.
Pekkarista on siteerattu Aamulehdessä viime torstaina. Lehden mukaan paikalliset vaikuttajat pitävät aivan varmana, että osa Tekesiä tulee Pirkanmaalle ja päätös siitä saadaan jo ennen kesälomia.
Ministeri Kalliomäki on antanut julkisuuteen tiedotteen, jossa hän viittasi Aamulehden juttuun. Hänen mukaansa näin isoja siirtoja ei voida tehdä ilman koko hallituksen poliittista hyväksyntää.
"Lisäksi hallitusohjelmassa on todettu, että vain uusia ja laajentuvia valtion toimintoja ja laitoksia voidaan alueellistaa. Siitä ei Tekesin osalta ole kyse."