Helsinki Aikakauslehti Glorian toimittajaksi tekeytynyt mies on poliisin mukaan yrittänyt viekoitella nuoria naisia ja tyttöjä väittämällä tekevänsä lehteen tutkimuksia ja muotijuttuja.
Tiettävästi ainakin yhdessä tapauksessa nuori nainen on suostunut tapaamaan miehen Helsingin rautatieasemalla. Poliisin mukaan mies oli vienyt naisen asuntoonsa ja alkanut lähennellä häntä. Nainen pääsi kuitenkin lähtemään vahingoittumattomana.
Ylikonstaapeli Ilpo Liikkanen kertoo, että miehen epäillään soittaneen Helsingin useisiin tunnettuihin merkkiliikkeisiin, kenkäkauppoihin ja kampaamoihin. Tekaistuihin lehtijuttuihin on yritelty houkutella ainakin liikkeiden myyjiä. Joitain heistä on osattu kysyä nimellä, mutta poliisi ei tiedä, millä tavalla nimet on saatu.
Ei rikostutkintaa ainakaan vielä
Miehen esittämän erään tarinan mukaan naiset voisivat päästä heille valittavien miesten kanssa matkoille, jotka lehti maksaisi. Matkoilla tehtäisiin branditutkimusta siitä, miten hyvin suomalaiset yritykset tunnetaan maailmalla. Mies oli selittänyt myös etsivänsä osallistujia Glorian muotijuttuun, jossa stailataan "neitimäisiä" miehiä ja tyttöjä.
Miehen on kerrottu esiintyneen hyvin vakuuttavasti. Joissain tapauksissa naisten epäilykset ovat heränneet siinä vaiheessa, kun soittaja on kieltäytynyt kertomasta yhteystietojaan.
Valetoimittajan toimintaa ei ainakaan vielä tutkita rikoksena, sillä Liikkasen mukaan ei ole selvää, onko mies syyllistynyt varsinaiseen rikokseen ja mikä se on.
Poliisi varoittaa naisia ja tyttöjä huijarista ja muistuttaa, ettei tämän mihinkään ehdotuksiin pidä suostua. Gloria-lehdellä ei ole mitään tekemistä kyseisen toimittajana esiintyvän miehen kanssa.