Uusia me­tal­lia­lan yrit­tä­jiä työ­voi­ma­kou­lu­tuk­sel­la

Työvoimakoulutuksella pyritään saamaan Raaheen yrityshautomotoimintaa ja uusia metallialan yrittäjiä. Hankkeen takana on Raahen seutukunnan työvoimatoimiston hallinnoima Uusi työ -projekti yhteistyössä Raahen Osaamiskeskus Oy:n kanssa.

Työvoimakoulutuksella pyritään saamaan Raaheen yrityshautomotoimintaa ja uusia metallialan yrittäjiä. Hankkeen takana on Raahen seutukunnan työvoimatoimiston hallinnoima Uusi työ -projekti yhteistyössä Raahen Osaamiskeskus Oy:n kanssa.

Työvoimatoimiston johtaja Esko Koskela toteaa, että toimialan ennusteiden mukaan metallialan pienyritystoiminnalle selkeästi löytyvän tilaa ja tilausta Raahen seutukunnan alueelta. Tilausta yrityshautomotoiminnan käynnistämiseen alueen vahvimmalla teollisuuden alalla on ollut jo pitkään.

"Meillä on ollut yrittäjyyskoulutusta jo 1980-luvulta lähtien ja koko ajan on ollut haaveena saada Raaheen aikaiseksi metallialan yrityshautomo. Tähän mennessä aina on esille noussut este, mutta nyt meillä näyttäisi olevan hyvät palikat koossa", vahvistaa Raahen Ammatillisen Aikuiskoulutuskeskuksen toimitusjohtaja Matti Mänty.

Hakuaika koulutukseen päättyy 17. lokakuuta. Koulutukseen otetaan kymmenen hakijaa hakemusten perusteella, valinnan suorittaa työvoimatoimisto.

Johtavan työvoimaneuvojan Aune Salonpään ja myyntipäällikkö PaulaPirttiahon mukaan koulutus soveltuu erinomaisesti myös esimerkiksi maanviljelijöille, jotka hiljaisempina aikoina voivat tehdä metallialan töitä.

"Yksi projektin tavoitteista on yrittäjyyden lisääminen. Kohderyhmänä ovat pääasiallisesti Raahen seutukunnan alueen työttömät työnhakijat, mutta mukaan otetaan jonkin verran myös jo työssä olevia tai yrittäjiä", toteaa Uusi työ -projektin projektipäällikkö Emmi Eskelinen.

Yrityshautomopäällikkö Pekka Latvala Ruukki Werstaalta korostaa 31. lokakuuta käynnistyvän ja kolme kuukautta kestävän koulutuksen antavan parhaat mahdolliset lähtökohdat oman tuoteidean riskittömään kokeilemiseen sekä mahdollisesti oman yrityksen perustamiseen. PSK-Aikuisopiston kouluttajan Jukka Vallin mielestä koulutus tarjoaa mahdollisuuden lisätä osallistujien yrittäjyystietoutta ja kypsyttää ajatuksia yrittäjyydestä oman ammattitaidon parantamisen rinnalla.

Ilmoita asiavirheestä