Liikenneministeri Susanna Huovinen (sd.) ei osallistu heinäkuun alussa Kemijärvellä järjestettävään Itä-Lapin junakapinaan.
Huovisen esteenä ovat työkiireet. Tilaisuuteen kutsutut pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ja valtiovarainministeri Eero Heinäluoma (sd.) eivät myöskään saavu Kemijärvelle. Sen sijaan kuntaministeri Hannes Manninen (kesk.) nähdään kapinaväen keskuudessa.
Kemijärvellä ollaan pettyneitä Huovisen päätökseen. Itä-Lapin ihmiset olisivat mielellään itse kertoneet hänelle junayhteyden tärkeydestä alueelle ja varsinkin sen matkailulle.
"Toivomme, että hän lähettäisi edustajansa Kemijärven yleisötilaisuuteen. Myös pääministeri on luvannut paikalle edustajansa", Itä-Lapin kuntayhtymän kehittämispäällikkö Tuula Kuvaja kertoo.
Muista kutsutuista osallistumisensa ovat vahvistaneet osa Lapin kansanedustajista, maaherra Hannele Pokka, Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja Timo Rautajoki ja Rautatieläistenliiton puheenjohtaja Mauri Lunden.
Kemijärven junakapina 1. heinäkuuta on viimeinen tilaisuus vakuuttaa päättäjät junaradan sähköistämisen tärkeydestä. Manninen on luvannut ottaa asian esille hallituksen elokuisessa budjettiriihessä.
Lapin liiton hallitus puolestaan pohtii ennen juhannusta sähköistämisen rahoittamista EU-hankkeena. EU-hankkeeseen vaaditaan kuitenkin liikenne- ja viestintäministeriön osarahoitus. Kemijärven radan sähköistämisen on laskettu maksavan 17 miljoonaa euroa.
Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Kemijärvellä vietetään kesätapahtumien superviikonloppua, joten Itä-Lapin kuntayhtymän, Kemijärven kaupungin ja paikallisten yrittäjien masinoimaan avoimeen yleisötilaisuuteen odotetaan jopa 4 000 junakapinallista.
Jos mitään myönteistä kampanjoinnin tuloksena ei synny, makuuvaunut eivät syyskuun 3. päivästä lähtien enää tule Rovaniemeltä Kemijärvelle saakka. VR:n ilmoituksen mukaan uutta kalustoa ei voi käyttää sähköistämättömällä rataosuudella.
Itä-Lapissa vaaditaan välitöntä päätöstä henkilöjunaliikenteen jatkamisesta suoraan Kemijärvelle saakka, kunnes radan sähköistämisen jälkeen liikennöinti voidaan alkaa uudella kalustolla. Periaatepäätös Rovaniemen ja Kemijärven välisen rataosan sähköistämisestä tulisi tehdä heti ja hanke toteuttaa vuoteen 2012 mennessä.
Itä-Lapissa vaaditaan selvitettäväksi myös Salla-Kantalahti-poikittaisyhteyden tarve.
"Kun Murmanskin alueella tapahtuu suuria energiainvestointeja, on hyvinkin todennäköistä, että rautatieyhteys Kantalahdesta Sallaan tulee vielä ajankohtaiseksi", Kuvaja arvioi.
Itälappilaisten mielestä rautatiellä on tulevaisuudessakin suuri merkitys myös matkailun kehittymiselle.
"Alueella toimivat Pyhä-Luoston, Sallan, Suomun ja Rukan matkailukeskukset sekä laajat luonto- ja erämaamatkailualueet. Tarvitsemme junaliikennettä suurten matkailijamäärien kuljettamiseen, sillä lentokenttää meillä ei ole", Kuvaja kertoo.