Liki puoli vuosisataa pohjoista Suomea kiertänyt Kalevan Rastiviestit palaa juurilleen ensi kesänä, kun kilpailu käydään 1. heinäkuuta Oulaisissa, mistä Rastiviestit lähti pitkälle taipaleelleen vuonna 1957.
Tosin jo edellisenä vuonna Haukiputaalla suunnistettiin Kalevan Rastimalja -nimeä kantanut piirikunnallinen viesti, mutta Rastiviestien virallinen lähtölaukaus ammuttiin vasta seuraavana kesänä Oulaisissa.
Ensimmäisissä Rastiviesteissä oli vain miesten sarja. Kolmiosuuksiseen kisaan starttasi 16 joukkuetta, joista tuloksen sai 11. Voiton otti Kokkolan Suunnistajien ykkösjoukkue.
Tasoerot olivat nykymittapuun mukaan huimat. Kun voittajajoukkueen aika oli neljä tuntia ja vartti, viimeisenä maaliin selviytynyt Oulaisten Huiman ykkönen viipyi metsässä reilusti yli seitsemän tuntia.
Viides kerta
Kaiken kaikkiaan Kalevan Rastiviestit järjestetään nyt viidennen kerran Oulaisissa. Ensimmäiset kisat Merijärven tien varressa isännöi Oulaisten Huima, joka vastaa myös ensi kesän järjestelyistä.
Myös toiset Rastiviestit käytiin Oulaisissa, mutta nyt Piipsjärvellä Lampinsaaren Sinkki-Seppojen järjestäminä. Saloisten Reipas hoiti järjestelyt Likalanjärvellä 1970 ja Oulun Suunnistajat Ahonperällä 1991.
Koko seura järjestelyihin
Kilpailun johtaja Matti Haapakoski tietää kokemuksesta, että Kalevan Rastiviestit on iso ruljanssi. Hän on nimittäin aiemminkin toiminut kilpailujen johtajana Rastiviesteissä, kun kisa käytiin Pudasjärven Pintamolla vuonna 1980.
"Vaikka meillä on melkoinen nippu kokeneita kisajärjestäjiä suunnistusjaostossa, tähän ponnistukseen tarvitaan koko seura", Haapakoski sanoo ja on varma, että noin 700-jäsenisestä seurasta löytyy ammattimiehiä ja -naisia joka lähtöön.
Kilpailukeskus sijaitsee reilut kymmenen kilometriä keskustasta Oulaisten Lomaparatiisissa.
"Paikka on sikälikin ihanteellinen, että siellä on paljon valmiita tiloja. Näin meille jää lähinnä vain itse kilpailun vaatimien rakenteiden teko", Haapakoski kertoo.
Paratiisin maastot ovat pääosin kallioiden rikkomaa kuivaa kangasta, joka houkuttelee reippaaseenkin vauhdinpitoon. Pienipiirteinen maasto vaatii kuitenkin tarkkuutta, ja paikoin paksu sammalkerros on sekin omiaan hillitsemään vauhtia.
Hyvät yhteydet vetävät
Kun Rastiviestit suunnistettiin edellisen kerran Oulaisissa 1991, maaliin saatiin 254 joukkuetta, mikä on toiseksi eniten koko kilpailun historiassa. Ennätysosanottoon on kuitenkin roima ero, sillä kaksi vuotta myöhemmin Ylivieskan Raudaskylässä osanottoennätys parani yli sadalla joukkueella 357:ään.
"Ylivieskan ennätys on vaikeasti lyötävissä, mutta kun Rastiviestit ovat aina täällä päin vetäneet hyvän osanoton, kyllä mekin saamme väkeä liikkeelle", Matti Haapakoski uskoo.
Huippujoukkueet ovat vuodesta toiseen olleet Rastiviestien vakiokävijöitä, joten osanoton lisäystä on haettava muualta.
"Koko Pohjanmaa, niin suomen- kuin ruotsinkielinenkin, on hyvin saavutettavissa ja kammataan tiheällä kammalla. Sieltä Ylivieskakin ennätysosanottonsa pääosin haki", Haapakoski tietää.