Tänään päättyvillä Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla tehtiin eilen uusi yleisöennätys. Harvakseltaan esiintyvän Leningrad Cowboysin folk-aiheista konserttia seurasi peräti 13 500 katsojaa
Aamuun mennessä Festivaaleilla oli vieraillut 113 000 kävijää, mikä on sama määrä kuin vuosi sitten koko tapahtuman aikana.
Järjestäjät kuvailevat tapahtumaa onnistuneeksi. Eniten väkeä ovat vetäneet muun muassa Värttinän, Väsenin, Agit-Propin ja teemamaa Kreikan esiintyjien konsertit. Myös uudet, nuoret taitelijat ovat päässeet hyvin esille.
Ensi vuonna festivaalin teema rakentuu kansanomaisten soittimien ympärille. Maailmanmusiikin saralla kuullaan etenkin kanadalaisia esiintyjiä.