Suomalaiset työnantajat ovat saaneet uuden suurjärjestön, kun Elinkeinoelämän keskusliitto EK piti perustavan kokouksensa tänään iltapäivällä. Uuden järjestön toimitusjohtajaksi nimitettiin TT:n tuore toimitusjohtaja Leif Fagernäs.
Uuteen järjestöön yhdistyvät Teollisuuden ja työnantajain TT ja Palvelutyönantajat. Järjestö aloittaa toimintansa virallisesti ensi vuoden alussa, mutta käytännössä jo ensi syksynä.
EK:n noin 15 000 jäsenyritystä työllistävät yhteensä lähes 900 000 henkilöä.
EK:n hallituksen puheenjohtajaksi valittiin TT:n hallitusta johtanut Ahlstromin toimitusjohtaja Juha Rantanen. Varapuheenjohtajat ovat Keskon pääjohtaja Matti Honkala, Nokian varatoimitusjohtaja Matti Alahuhta ja Suomen Höyhenen toimitusjohtaja Eero Kotkasaari.