Tuhannet tämän kevään ylioppilaat kisaavat parhaillaan jatko-opintopaikoista. Ahkerimmat ovat paahtaneet pääsykoekirjojen parissa pitkiä päiviä ja monet ovat trimmanneet osaamistaan maksullisilla valmennuskursseilla.
Kilpailu opiskelupaikoista on kovaa, sillä yliopistopaikka samana syksynä irtoaa vain noin viidennekselle uusista ylioppilaista. Myös ammattikorkeakouluihin pääsee heti noin vajaa viidennes uusista ylioppilaista.
Ylioppilastutkinnon läpäisi tänä keväänä kaikkiaan 31 040 kokelasta.
Koska jatko-opiskelupaikka liikenee vain osalle, on monella edessään välivuosi opinnoista. Tilastojen mukaan yhden ikäluokan sijoittuminen jatko-opintoihin kestää noin 2-3 vuotta.
Lähitulevaisuudessa välivuosien pitämistä pyritään kuitenkin vähentämään, sillä hallituksen tavoitteen mukaan vuoteen 2008 mennessä yliopistojen uusista opiskelijoista 55 prosenttia pitäisi olla uusia ylioppilaita.
Myös yliopistojen kanssa tehdyissä tulossopimuksissa on sovittu, että uusia ylioppilaita aletaan lähivuosina ottaa sisään entistä enemmän.