Espanjan viranomaiset turvautuivat tänään jo erityisiin hellevaroituksiin maata piinaavan paahteen vuoksi. Ihmisiä kehotettiin pysyttelemään sisällä keskipäivän ja iltapäiväneljän välisenä aikana, juomaan paljon vettä ja välttämään rasitusta.
Meteorologien mukaan perjantaista oli tulossa kesän kuumin päivä, ja lämpötilojen odotettiin kipuavan jopa 45 asteeseen Andalusian ja Extremaduran eteläosissa. Kaupungeissa kuumat paikat olivat Madridissa, 39 astetta, Toledossa, 42 astetta, ja Sevillassa ja Cordobassa, 44 astetta.
Helleaalto sattuu osuvasti samaan aikaan kesälomien alkamisen kanssa. Yli kahdeksan miljoonan espanjalaisen arvioidaan hyppäävän autoon ja suuntaavan kesälaitumille.
Torstaina 50 ihmistä vietiin Madridissa sairaalahoitoon auringonpistosten vuoksi. Helle on aiheuttanut myös sähkökatkoksia, kun ilmastointilaitteet ovat lisänneet sähkönkulutusta roimasti.