Saamelainen lastenkulttuurikeskus ja Saamelaismusiikin opetuksen kehittämishanke järjestävät saamelaisnuorten leirin Hettaan Enontekiölle marraskuussa. Leiri on tarkoitettu 13--17-vuotiaille saamelaisnuorille.
Leirin tavoitteena on tarjota saamelaisnuorille mahdollisuus kohdata muiden kylien saamelaisnuoria. Muita tavoitteita ovat joiku- ja kertomusperinteeseen tutustuminen ja joikujen harjoitteleminen sekä itseilmaisun vahvistaminen draaman keinoin.
Leirin ohjaajina toimivat Ante-Mihkkal Gaup Kautokeinosta ja Sverre Porsanger Utsjoelta. Gaup on perinteisen joiun taitaja, kokenut esiintyjä sekä leiriohjaaja.
Porsanger on tunnettu saamelaisnäyttelijä joka on nähty monissa elokuvissa ja teatterissa.
Lauantaina leiriläisille tarjotaan rap-ryhmä Slincrazen konsertti.
Leirin vastuuhenkilöinä toimivat Saamelaisen lastenkulttuurikeskuksen toiminnanohjaaja Petra Magga ja Saamelaismusiikin opetuksen kehittämishankkeen projektityöntekijä Anna Näkkäläjärvi.
Ilmainen leiri järjestetään 18-20. marraskuuta.