Naisen euro on yhä 82 senttiä

Miehet tienaavat enemmän kuin naiset, mutta yhtä ainoaa selitystä palkkaeroihin ei ole. Naisvaltaisilla aloilla palkkaus on tunnetusti huono. Silti naiset saavat vähemmän palkkaa myös miesvaltaisilla aloilla.

Miehet tienaavat enemmän kuin naiset, mutta yhtä ainoaa selitystä palkkaeroihin ei ole. Naisvaltaisilla aloilla palkkaus on tunnetusti huono. Silti naiset saavat vähemmän palkkaa myös miesvaltaisilla aloilla.

"Tilanne on sama organisaatiossa kuin organisaatiossa. Se on koko työmarkkinat läpäisevä asia", kertoo tutkija Riitta Lavikka Tampereen yliopiston työelämän tutkimuskeskuksesta.

Niin sanotut palkkasakset näkyvät myös Tilastokeskuksen taulukoissa. Naiset ovat enemmistönä kaikissa tuloluokissa, kun pysytään alle 20 000 euron vuosituloissa. Siitä ylöspäin miesten osuus kasvaa huimasti, ja yli 50 000 euron vuositulotasolla miehiä on nelinkertaisesti.

Naiset tienasivat viime vuonna 82 prosenttia miesten tuloista. Ero säilyi suurin piirtein samana riippumatta siitä, oliko työnantajana valtio, kunta vai yksityinen sektori.

Yksinasuvien naisten riski ajautua pitkäkestoiseen köyhyyteen on suurempi kuin miesten, koska naiset ovat pienituloisempia ja elävät pidempään kuin miehet. Sukupuolten palkkaerot näkyvät aikanaan myös eläketuloissa. Osaltaan tulotasoa laskee työuran pätkiytyminen, joka osuu useimmiten naisten kohdalle.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkijan Juhana Vartiaisen selvitys palkkaeroista paljasti, että osaksi palkkaerot johtuvat siitä, että miehet tekevät vaativammiksi luokiteltuja töitä. Puolet tuloerosta ei selity mitenkään.

"Sanotaan, että naisvaltaisilla aloilla on huono tuottavuus, mutta se ei ole ainoa syy", Lavikka sanoo. Naisvaltaisilla aloilla ei onnistuta korottamaan palkkoja, sillä neuvotteluissa takana ei ole vastaavaa voimaa kuin vaikka miesvaltaisella paperiteollisuudella.

Kulttuuriset käsitykset työn sukupuolesta ovat hyvin vahvoja. Perinteisesti naiset hoivaavat, kasvattavat ja palvelevat. Esimerkiksi teollisuudessa naiset ovat usein toimihenkilöitä, kun miehet pestataan ylemmiksi toimihenkilöiksi tai johtotehtäviin.

"Vaikka olisi kuinka hyväksytty periaate, että samasta työstä maksetaan sama palkka, miehille ollaan taipuvaisia antamaan ihan pikkuisen vaativampia ja vastuullisempia tehtäviä. Palkka nousee, vaikka periaatteessa tehtävä olisi ihan sama."

Työelämä on historiallisesti miehinen. Osaamista ja pätevyyttä ilmaistaan hyvin miehisillä tavoilla. Lavikka uskoo, että tilanne muuttuu hiljalleen, kun yhä suurempi osuus korkeasti koulutetuista on naisia. "Ehkä kohta ei enää ole varaa syrjäyttää naisten osaamista työelämässä."

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä