Vel­ho­kei­no estää uuden Harry Pot­te­rin pi­ra­tis­mia

Harry Potter -buumi on aiheuttanut sen, että elokuvaa levittävä yhtiö on joutunut ottamaan käyttöön varsinaisen velhokeinon elokuvapiratismia vastaan.

Harry Potter -buumi on aiheuttanut sen, että elokuvaa levittävä yhtiö on joutunut ottamaan käyttöön varsinaisen velhokeinon elokuvapiratismia vastaan.

Viikonloppuna Britanniassa ensi-iltaan tulleen Harry Potter ja Azkabanin velho -elokuvan näytöksissä paikannäyttäjät aseistettiin yökiikareilla elokuvan laittoman videonauhoituksen estämiseksi, kertoo The Guardian -sanomalehti.

Harry Potter -elokuvien jakelusta vastaava Warner Brothers -yhtiö otti järeät toimet käyttöön kolmannen velhoelokuvan näytöksissä. Kahdesta aiemmasta elokuvasta on liikkunut myynnissä surkealaatuisia videokopioita, joissa saattaa jopa vilahtaa teatterissa edessä istuneen henkilön pää.

Yhtiö lähetti kaikkiin Potteria näyttäviin elokuvateattereihin armeijan mallia olevat yökiikarit.

Yökiikarit, samoin kuin muut kopiointia estävät turvatoimet ovat nostaneet elokuvan levityskustannuksia huomattavasti. Warnerin mukaan kulut ovat kuitenkin pieniä piratismin elokuvateollisuudelle aiheuttamiin kuluihin verrattuna.

Ilmoita asiavirheestä