Oulun rautatieasemalla junaan ponnistelevan Sari Teeriojan matkustamisen pitäisi tulevaisuudessa olla helpompaa. Liikenne- ja viestintäministeriön eilen julkaiseman strategian tavoitteena on tehdä koko maan liikennejärjestelmästä turvallisempi ja helpompi.
Rautatieliikenteessä esteettömyyttä parannetaan uusimalla kalustoa ja korottamalla laitureita. Laitureiden korottamisen jälkeen Intercity-vaunun lattia on laiturin tasolla ja Pendolinoissa on invahissi.
Vanhat teräsrunkoiset, siniset henkilövaunut poistuvat liikenteestä tämän vuosikymmenen aikana.
"Kyllä niitä vielä satoja on", kertoo tiedottaja Camilla Ahlstrand VR-yhtymästä.
Korotetut laiturit toki helpottavat nousua vanhoihinkin vaunuihin. Pohjois-Suomessa korotettuja laitureita löytyy tällä hetkellä vain yksi, Oulun rautatieaseman raiteen laituri numero 1. Kemissä ja Rovaniemellä korotukset ovat rakenteilla.
"Onhan se sellaista taiteilua, kun on pieniä lapsia, matkatavaroita ja vain kaksi kättä. Täytyy aina yrittää järjestää saattaja ja vastaanottaja", sanoo oululainen Sari Teerioja.
Tampereen junaan nouseva Teerioja joutuukin taiteilemaan. Korottamattomalta 3-laiturilta vanhaan siniseen vaunuun on korkeusmatkaa melkoisesti, eikä tilannetta helpota raskas matkalaukku ja kaksi lasta. Saattajaa ei tällä kertaa ole.
Teerioja uskoo, että monet eivät matkusta junalla juuri korkean portaan takia. Hän on joskus itsekin jättänyt samasta syystä junamatkan väliin.
Tasa-arvoista liikkumista
Valtion budjettia strategia ei suurenna, kustannukset hoidetaan suuntaamalla nykyistä rahoitusta uudelleen.
Ministeriö ei ole asettanut esteettömyysstrategian toteutumiselle aikataulua, mutta esimerkiksi junien ja linja-autojen korkeat sisäänkäynnit aiheuttavat ongelmia vielä vuosikausia.
Liikenneministeriön arvion mukaan esteettömän liikkumisen kehittäminen palvelee 35-40 prosenttia kansalaisista.
Ikääntyneiden ja vammaisten lisäksi liikkumis-ja toimintarajoitteisiin luetaan kansainvälisen käytännön mukaisesti pienten lasten kanssa liikkuvat aikuiset.
"Esteettömyyteen panostamalla lisätään yhdenvertaisuutta ja tuetaan itsenäistä selviytymistä. Sillä myös helpotetaan kansalaisten osallistumismahdollisuuksia, edistetään kestävää kehitystä ja ehkäistään ennalta tapaturmista aiheutuvia kustannuksia", perustelee liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen.
Kannustaakseen esteettömyyden lisäämiseen ministeriön on tarkoitus avustaa hyviä esimerkkihankkeita ja osallistua henkilökunnan koulutusmateriaalin tuottamiseen.
Erilaisia
tarpeita
Oulun paikallisliikennettä hoitavassa Koskilinjat Oy:ssä esteetöntä liikennettä alettiin kehittää kymmenisen vuotta sitten, jolloin yhtiöön hankittiin ensimmäiset matalalattiabussit.
"Linja-autoista matalalattiaisia on nyt vähän alle puolet", kertoo Koskilinjojen talouspäällikkö Rainer Lindeman.
Matkustajista yli 60 prosenttia kuljetetaan matalalattia-autoilla, sillä niillä ajetaan etenkin vilkkaimmilla linjoilla.
Joukkoliikenteen lisäksi esteettömyyttä halutaan parantaa myös jalankulkuympäristössä. Suunnittelulla pyritään löytämään paras ratkaisu kaikkien käyttäjäryhmien ongelmiin.
Esimerkiksi rollaattorin avulla liikkuvat tarvitsevat tasaisen suojatien, mutta näkövammaisen on helpompi havaita suojatie vaikkapa valkeaksi maalatusta kynnyksestä.