Presidentti Tarja Halosen valtiovierailu Nicaraguassa jatkui maanantai-iltapäivänä paikallista aikaa Mesatepessa pääkaupungin lähellä. Hän kävi reilun kaupan kahvia viljelevän osuuskunnan tilalla.
- Meillä presidentinlinnassa vieraat juovat tällaista kahvia, Halonen kertoi kahvinviljelijöille.
Ennen iltaohjelmaansa Halonen ehti pohdiskella Väli-Amerikan vierailunsa antia.
- Jos nyt puhutaan siitä maailmanparantamisesta, niin esimerkiksi Ranskan presidentin kanssa meillä on ollut uusi ulottuvuus yhteistyössä Euroopan romaniväestön kanssa. Tässä mielessä näitä asioita pitää tarkastella eri tasoilla, Halonen sanoi viitaten vierailukohteistaan esitettyyn kritiikkiin.
Nicaraguaa hän pitää Suomelle rauhanajan kehityskohteena, jossa yhteistyön tulokset mitataan vasta vuosien kuluttua.
Vierailullaan Halonen toi voimakkaasti esiin muun muassa avoimuutta poliittisessa päätöksenteossa sekä korruption kitkemistä. Lahjonta on yksi Nicaraguan suurimmista yhteiskunnallisista ongelmista.
- Näiden vierailujen kautta leviää tieto täällä siitä, että taloudelliseen yhteistyöhön ollaan valmiita, ja toisaalta Eurooppaan päin siitä, että Keski-Amerikan valtiot vahvistavat keskinäistä integraatiotaan, Halonen selvitti.
Hän silmin nähden nautti käynneistään Nicaraguan sairaaloissa ja kahviplantaaseilla. Nicaraguassa hän vieraili nyt kuudetta kertaa, mutta ensimmäistä kertaa presidenttinä.
- Jonain päivänä 10-20 vuoden päästä täällä voi olla sama tilanne kuin äskettäisellä vierailulla Chileen. Chileläiset sanoivat, että suomalaiset ovat vanhoja ystäviä. Nykyään Chile on lähes mallimaa latinalaisessa Amerikassa, Halonen sanoi.
Kertoo toisesta kaudesta hyvissä ajoin
Tiukka vierailuohjelma jatkuu tiistaina Guatemalassa. Halonen tapaa Guatemalan presidentin Luis Bergerin ja puhuu ihmisoikeuksista sikäläisessä yliopistossa.
- Latinalainen Amerikka on kokonaisuudessaan presidenttivetoinen niin kuin USA. Tänne sopii presidentti hyvin, kun taas Euroopassa EU:ssa hallitusten välinen yhteistyö on tärkeämpää, Halonen perusteli sitä, miksi tuli itse Väli-Amerikkaan jonkun muun edustajan sijaan.
Kysymykseen siitä, pyrkiikö hän presidenttinä toiselle kaudelle vai ei, Halonen lupasi ajankohtaa määrittelemättä vastata joskus tulevien vaalien jälkeen.
- Ennen kaikkea yritän tehdä tämän kauden niin hyvin kuin voin, mutta mielestäni demokratiaan kuuluu, että ajoissa kerrotaan, presidentti sanoi.
- Se on useamman tekijän summa. Mennään ensin ne eurovaalit.