Rasismi tulee vastaan ul­ko­mail­ta adop­toi­dul­le

Tutkijan mukaan suomalaisperheisiin adoptoidut, ulkonäöltään valtaväestöstä poikkeavat lapset kohtaavat jossain vaiheessa väistämättä rasismia. Yliassistentti Anna Rastas Tampereen yliopiston Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitokselta sanookin, että ulkomailta adoptoivia pitäisi valmentaa rasismin käsittelyyn jo lapsen hankintaa suunnitellessa.

- Rasismi tulee jossain vaiheessa vastaan. Ihan varmaa on, että kokemuksia rasismista tulee viimeistään nuoruusiässä.

Rastas muistuttaa, että paljon riippuu myös siitä, miten paljon adoptoitu lapsi poikkeaa ulkonäöltään valtaväestöstä. Mitä enemmän lapsen ulkonäkö poikkeaa muista, sitä todennäköisempää rasismin kohteeksi joutuminen on.

Rasistiset kokemukset vaihtelevat paljon avoimesta väkivallasta ja syrjinnästä hienovaraisempaan erilaisena pitämiseen ja joukosta pois sulkemiseen.

Ilmoita asiavirheestä