Vuo­ren­maa ei usko kolmen vuoden tu­po-rat­kai­suun

Metallityöväen liiton puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa (sd.) ei usko kolmen vuoden tupo-sopimuksen syntymiseen ensi syksynä.

Metallityöväen liiton puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa (sd.) ei usko kolmen vuoden tupo-sopimuksen syntymiseen ensi syksynä.

- Jos julkista sektoria on helppo suunnitella kolme vuotta eteenpäin, niin yksityistä vientisektoria ei ole, Vuorenmaa muistuttaa Uutispäivä Demarin haastattelussa.

Vuorenmaa korostaa, ettei tupo-ratkaisu perustu vain veronkevennyksiin, vaan pääsääntöisesti palkankorotusten varaan. Hänen mielestään nyt olisi keskityttävä sisältöön enemmän kuin sopimuksen pituuteen.

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki (sd.) esitti viikonvaihteessa, että työmarkkinoilla neuvoteltaisiin ensi syksynä ennätyspitkä kolmivuotinen tuloratkaisu. Valtio on valmis osallistumaan tupoon merkittävillä toimilla, jos sopimus on riittävän kattava, maltillinen ja pitkäaikainen.

Suomen keskeisissä kilpailija- ja naapurimaissa kuten Saksassa ja Ruotsissa on tehty tänä keväänä tavanomaista pidempiä sopimuksia.

Ilmoita asiavirheestä