Vuolijoelle vastaanotetut pakolaiset ovat hakeutuneet aktiivisesti kesän aikana muualle. Vielä viime keväänä Otanmäen taajamassa asui noin 70 pakolaista, mutta tällä hetkellä heitä on enää 35.
Pakolaissihteeri Stevo Petrovicin mukaan muuttoa on ollut etenkin Turun ja Helsingin seuduille. Ihmiset muuttavat työ- ja opiskelupaikkojen perässä.
Ensimmäiset pakolaiset saapuivat Vuolijoelle keväällä 1999. Viimeisin pakolaisryhmä saapui viime syksynä Irakin ja Iranin kurdialueilta, mutta heistäkin suuri osa on jo jättänyt Vuolijoen.
Maahanmuuttoviranomaisten kanssa Vuolijoki on sopinut kaikkiaan sadan pakolaisen vastaanottamisesta. Stevo Petrovicin mukaan lokakuussa selviää, onko Vuolijoelle tulossa lisää pakolaisia.