Helsinki Hallituksen työllisyystavoite näyttää valtiovarainministeriön tiistaina julkistaman talouspoliittisen katsauksen mukaan jäävän tavoittamatta. Muutaman viime vuoden ja tämän kevään talouskehityksen valossa tavoitteena oleva 100 000 uuden työpaikan luominen hallituskaudella on ministeriön arvion mukaan hyvin vaikeaa.
Tavoitteesta ei Suomen 2000-luvun kasvupolitiikan haasteita käsittelevän talouspoliittisen katsauksen mukaan ole syytä luopua ja sitä voidaan lähestyä määrätietoisin toimin. Vaarana on, että työllisyys jatkaa supistumista vielä tämän kevään jälkeenkin.
- Tarvittavien uudistusten toteuttaminen voi osoittautua vaikeaksi ja päätökset epäsuosituiksi, ja niitä toteutettaessa voidaan joutua tinkimään yhteiskuntapolitiikan muista päämääristä, arvioidaan katsauksessa.