Lehti: Nokian stra­te­gia ei ole kan­nat­ta­nut

Talouslehti Wall Street Journalin mukaan Nokia on tehnyt strategisen virheen sijoittaessaan huikeita summia älypuhelinten kehittämiseen. Samaan aikaan yhtiön kilpailijat ovat pystyneet kasvattamaan myyntiään halvemmilla malleillaan, lehti kirjoittaa.

Maanantaina Financial Times kuitenkin kirjoitti, että yhtiö on pystynyt kääntämään puhelinmyyntinsä nousuun Euroopassa alennusten ja uusien mallien avulla.

Nokian osaketta ovat painaneet kansainvälisten  investointipankkien heikentyneet arviot yhtiön kehityksestä. Luottoluokittaja Fitch ilmoitti alentavansa Nokian luottoluokitusnäkymät negatiivisiksi, kun ne aiemmin olivat vakaat.

Fitchin mukaan sen päätöksen taustalla ovat matkapuhelinkaupan kiristynyt kilpailu Aasiassa sekä yhtiön kärsimä markkinaosuuden lasku ja liikevaihdon supistuminen. Fitch piti kuitenkin ennallaan Nokian luottoluokituksen luokassa A+.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä