Me­di­po­lis GMP:n toi­mi­tus­joh­ta­ja vaihtui

Oulussa toimivan Medipolis GMP Oy:n toimitusjohtaja on vaihtunut. Yhtiön johdossa on aloittanut kesäkuun ensimmäisenä päivänä Oulun seudun osaamiskeskukseen kuuluvan Bioforumin ohjelmajohtaja Pirkko Suhonen.

Oulussa toimivan Medipolis GMP Oy:n toimitusjohtaja on vaihtunut. Yhtiön johdossa on aloittanut kesäkuun ensimmäisenä päivänä Oulun seudun osaamiskeskukseen kuuluvan Bioforumin ohjelmajohtaja Pirkko Suhonen.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jouko Haapalahti toteaa, että uuden toimitusjohtajan nimittäminen johtuu yrityksen johdon toimenkuvan muutoksesta. Ennen kaikkea yhtiö haluaa vahvistaa ja tehostaa markkinointiaan.

"Erinomaisesti onnistuneen tehtaan ylösajon jälkeen yhtiön johdossa tarvitaan nyt erilaista osaamista. Panostamme nyt voimakkaasti kansainväliseen myyntiin ja markkinointiin", hän korostaa yhtiön tiedotteessa..

Pirkko Suhosen vastuualueena on Medipolis GMP:n myynti, markkinointi ja rahoitus. Edellinen toimitusjohtaja Sirkka Aho siirtyy yhtiön tuotannosta vastaavaksi tekniseksi johtajaksi. Yhtiön johtoryhmän kolmas jäsen on laadunvarmistusjohtaja Seppo Turunen, joka vastaa laadusta ja viranomaisyhteyksistä sekä laboratorion toiminnasta.

Medipolis GMP tarjoaa asiakkailleen biolääkeaineiden valmistusta ja siihen liittyviä palveluja. Yhtiö on Suomen ainoa biolääkkeiden tuotantomittakaavan valmistusyksikkö. Yhtiön rahoitus on varmistettu vuoden 2004 loppuun saakka.

Ilmoita asiavirheestä