Rekisteröintilastojen tutkailu on ollut alkuvuodesta mielenkiintoista puuhaa. Yleisesti ottaen VW-konsernin tuotteet ovat kautta linjan olleet hyvässä myötätuulessa Suomessa. Ruusuisen kokonaiskuvan ainoa piikki on ollut Seat. Se on tasaisesti menettänyt markkinoitaan ja vajoaminen Suomen tilastojen 25. sijalle ei varmasti tunnu hyvältä merkin maahantuonnissa.
Uuden mallin markkinoilletulo näyttää ainakin toukokuun tilastojen mukaan tuoneen hieman helpotusta Seatin elämään. 138 rekisteröintiä kuukauden aikana on alkuvuoteen verrattuna hyvä saavutus, mutta ei vielä kerro kaikkea, sillä varsin suuri osa niistä on ilmeisesti jälleenmyyjien rekisteröimiä esittelyautoja. Tähän ainakin viittaa se, että Seateista on peräti 58 prosenttia kulkenut alkuvuoden aikana yhteisörekisteröinnin kautta markkinoille. Kesäkuukaudet ja ennen kaikkea syksy lopullisesti kertovatkin sen, aloittaako Seat uuden nousun listoilla.
Seatin asema VW-konsernissa on aina ollut hieman hankala hahmottaa. Takavuosina merkki teki käytännössä omia versioita emoyhtiön malleista. Viime vuodet merkki on kuitenkin konsernin sisäisessä työnjaossa laskettu yhteen Audin kanssa ja merkin ympärille on määrätietoisesti rakennettu selkeästi urheilullisempaa imagoa, joka on pyritty yhdistämään Espanjaan yleisesti liitettyihin kuumiin tunteisiin kuten intohimoon.
Seatille onviime vuosina myös haettu selkeästi omaa muotokieltä. Ensimmäiset esimerkit tästä olivat Altea ja Toledo. Nyt markkinoille tullutta Leonia voisi monelta osin pitää vain vauhdikkaammin muotoiltuna Golfina. Perustekniikka onkin pitkälle sama, mutta alusta on selkeästi urheilullisempi ja erityisesti sisustuksen muotokieli on askeettisen tyylikäs tavalla, jonka uskoisi vetoavan pohjoismaiseen makuun.
Leimaa antavin oma ratkaisu löytyy tuulilasin pyyhkimistä. Leonissa aivan kuin Alteassa ja Toledossa ennen sitä, ne ovat lepoasennossa tuulilasin lyhyiden sivujen suuntaisesti pystyssä.
Alustan viritys erottaa Leonin selvimmin Golfista. Se on asteen kovempi ja ohjauskin on viritetty asteen verran tarkemmaksi.Myös matalalle tuotu painopiste parantaa auton otetta tiehen. Auton varustelutaso on valittu tietoisesti paremmaksi kuin esimerkiksi Volkswagenin perustaso ja kokonaisuudessa onkin ripaus ylellisyyttä mukana.
Eli näillä eväillä markkinaosuustaistoon. Tosin huhut kertovat, että viimeistään syksyllä merkin maahantuoja Auto-Span olisi muutenkin valmis varsin näyttäviin operaatioihin merkin aseman parantamiseksi Suomen markkinoilla.
Moottorit ovat samat nykykäytännön mukaan koko konsernin sisällä, eli perustekniikka on pitkälle samaa ostitpa sitten Vokswagenin, Seatin, Skodan tai Audin. Toki pieniä eroja viritysasteessa voi esiintyä, mutta lähtökohdat ovat pääosin yhteiset. Tästä ei pahaa sanottavaa silti luulisi olevan, takaavathan pitkät sarjat omalta osaltaan sen, että autot ovat pitkälle kehitetyiksi teknisiksi tuotteiksi hinnoiltaan suhteellisen edullisia.
Testiautoksi valittiin tuttu 1,9-litrainen TDI. Taas saattoi vain todeta, että nykydieselit sopivat erittäin hyvin Suomen liikenteeseen. Nopein tapa pienentää autoilun energiankulutusta olisikin suosia näitä nykydieseleitä.