Teol­li­suu­sy­ri­tyk­set op­ti­mis­ti­sia

Teollisuusyritykset löytävät lähiajan näkymissään melkoisesti hyvää, vaikka todellisuudessa käännettä parempaa ei vielä ole tapahtunut.

Teollisuusyritykset löytävät lähiajan näkymissään melkoisesti hyvää, vaikka todellisuudessa käännettä parempaa ei vielä ole tapahtunut.

Alkukesä sujui yrityksissä ennustettua heikommin. Tuotanto, vienti ja työvoima supistuivat arvioitua enemmän ja tehtaista vain 56 prosenttia pyöri täysillä. Huhtikuussa luku oli 59 prosenttia.

Lähikuukausina yritykset kuitenkin uskovat saavansa alkukesää enemmän tilauksia ja tuotannon määrän arvioidaan lisääntyvän.

Teollisuuden ja työnantajain toimitusjohtaja Kalevi Hemilä kantaa huolta yritysten investoinneista.

- Epätietoisuus veroratkaisujen sisällöstä vaikuttaa kielteisesti yritysten investointipäätöksiin, Hemilä sanoi teollisuusyritysten suhdannejulkistuksen yhteydessä.

Huhti-kesäkuussa teollisuusyritykset investoivat selvästi vähemmän kuin vuosi sitten ja vähemmän kuin vielä keväällä arvioivat.

Myös teollisuuden työpaikat ovat supistuneet rajusti.

Sekä työllisyyden että investointien kannalta on Hemilän mukaan olennaisen tärkeää, ettei veropäätöksillä heikennetä yritysten toimintaedellytyksiä.

Ilmoita asiavirheestä