Matti Vuo­rias­ta valtion omis­ta­ja­po­li­tii­kan sel­vi­tys­mies

Kauppa- ja teollisuusministeriö on päättänyt torstaina nimittää varatuomari Matti Vuorian valtion omistajapolitiikan selvitysmieheksi. Selvitysmiehen on tehtävä ehdotus valtioneuvoston periaatepäätöksen uudistamiseksi koskien valtion omistajapolitiikalle asetettavia tavoitteita ja siinä sovellettavia periaatteita.

Kauppa- ja teollisuusministeriö on päättänyt torstaina nimittää varatuomari Matti Vuorian valtion omistajapolitiikan selvitysmieheksi.

Selvitysmiehen on tehtävä ehdotus valtioneuvoston periaatepäätöksen uudistamiseksi koskien valtion omistajapolitiikalle asetettavia tavoitteita ja siinä sovellettavia periaatteita. Lisäksi selvitysmiehen tulee tehdä ehdotuksia omistajapolitiikan päätöksenteon selkeyttämiseksi.

Tavoitteena on vahvistaa valtion omistajapolitiikassa noudatettavien käytäntöjen yhdenmukaisuutta ja siten lisätä politiikan ennustettavuutta ja läpinäkyvyyttä.

Selvitysmiehen tehtäviin ei kuulu käsitellä omistajaohjauksen keskittämistä, jonka valmistelua varten ministeriö asetti toukokuussa 2003 johtaja Markku Tapion vetämän työryhmän. Selvitysmiehen tulee saattaa työnsä päätökseen viimeistään 31.12.2003 mennessä.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen mukaan selvitysmiehen asettaminen on paikallaan, sillä valtion omistajapolitiikan käytäntöjen toteuttamisessa on selkeyttämisen tarvetta. Tarkoituksena on, että hallitus voisi viimeistään vuoden 2004 alussa hyväksyä valtion omistajapolitiikan tavoitteita ja käytäntöjä linjaavan uuden periaatepäätöksen.

Matti Vuoria on Fortum Oyj:n hallituksen päätoiminen puheenjohtaja. Vuosina 1992-1998 hän toimi kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä. Vuorialla on laaja kokemus useiden yhtiöiden sekä yhteisöjen hallitusten puheenjohtajuuksista ja jäsenyyksistä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä