Kansainvälinen valaanpyyntikomissio IWC lopetti työnsä myöhään tiistaina St. Kitts ja Nevisin saarivaltiossa.
Tilanne valaanpyynnin kannattajien ja sen vastustajien välillä oli tämänvuotisen kokouksen päättyessä jokseenkin tasainen.
Valaanpyyntiä kannattavat maat onnistuivat ensi kertaa pariin vuosikymmeneen saamaan niukan enemmistön äänestyksessä, joka koski kaupallisen valaanpyynnin kiellon purkamista.
Japani ja muut pyynnin vapauttamista kannattavat maat vakuuttivat jatkavansa työtä kiellon kumoamiseksi. Vielä tavoite ei kuitenkaan ole aivan lähellä toteutumista, sillä kumoamiseen vaadittaisiin kolmen neljänneksen enemmistö.
Japanin mielestä keskustelu valaanpyynnistä on liiaksi polarisoitunut ja se on itse asiassa romauttanut koko komission polvilleen.
-- Olemme vakuuttuneita siitä, että IWC voidaan pelastaa nykyisestä kriisistään vain kunnioittamalla ja tulkitsemalla valaita koskevia lausumia, Japanin edustaja Minoru Morimoto sanoi.
Japani haluaisi palauttaa komission sen alkuperäiseksi katsomaansa tehtävään eli kaupallisen pyynnin sääntelyyn. Valaanpyyntiä vastustavat maat sekä ympäristöjärjestöt kuitenkin muistuttivat, että valaanpyyntikielto on yhä tarpeellinen valaskantojen säilymisen ja eläinsuojelun kannalta.