Puolalaisten sunnuntaina valitsema uusi konservatiivinen presidentti Lech Kaczynski haluaa hyödyntää edeltäjäänsä Aleksander Kwasniewskia voimallisemmin valtionpäämiehen valtaoikeuksia eritoten sisäpolitiikassa.
Presidentillä on Puolassa jonkin verran laajemmat valtaoikeudet kuin Suomessa. Kaczynski haluaisi kuitenkin lisätä niitä. Sama henkilö voidaan valita Puolan valtionpäämieheksi vain kahdelle viisivuotiskaudella, eli yhteensä kymmeneksi vuodeksi.
Puolan presidentti nimittää pääministerin ja hallituksen, ja hänellä on mahdollisuus poliittisessa pattitilanteessa hajottaa parlamentin alahuone, sejm.
Presidentti määrää myös valtiollisten vaalien ajankohdan perustuslain hengessä, ja hänellä on oikeus kaataa veto-oikeudellaan sejmin säätämiä lakeja. Valtion ylin viranhaltija hoitaa Puolassa yhteistyössä pääministerin kanssa toimeenpanovaltaa, ja hallitus on hänelle toiminnastaan vastuullinen.
Korkeimmat virkamiehet tehtäviinsä nimittävä presidentti on päävastuussa Puolan suhteista ulkovaltoihin, ja hän on rauhan aikana muodollisesti myös armeijan ylipäällikkö.
Vaikka 40-miljoonaisen maan presidentillä ei ole varsinaista lainsäädäntövaltaa, hänellä on suuret mahdollisuudet vaikuttaa arvovallallaan maan yhteiskunnalliseen ja poliittiseen elämään.
Kwasniewski kunnioitti
demokratian pelisääntöjä
Kymmenen vuotta (1995-2005) Puolaa presidenttinä johtanut Aleksander Kwasniewski pyrki kunnioittamaan demokratian pelisääntöjä.
Hän antoi pääsääntöisesti sejmille ja hallitukselle työrauhan ja käytti varsin säästeliäästi veto-oikeuttaan.
Ulkopolitiikassa entinen kommunisti onnistui loistavasti hoitamaan suhteet Yhdysvaltoihin, ja hänestä kehkeytyi presidentti George W. Bushin ehkä läheisin yhteistyökumppani Euroopassa.
Siitä oli todistuksena yhden Irakin jälleenrakennus- ja valvontalohkon antaminen Puolan komentoon. Puolan suhteet Saksaan ja Ranskaan säilyivät Kwasniewskin virkakaudella kohtuullisen hyvinä.
Sen sijaan idänpolitiikassa tuiversivat varsin kylmät puhurit etenkin parin, kolmen viime vuoden aikana.
Kwasniewskin näkyvä toiminta Ukrainan oranssivallankumouksen välittäjänä ärsytti Venäjän ja Valko-Venäjän johtoa niin paljon, että Puola ajautui kahden itänaapurinsa kanssa kesän mittaan jopa diplomaattisiin selkkauksiin.