Suo­ma­lai­set ha­lua­vat pitää oman vahvan ar­mei­jan

Suomalaisten enemmistön mielestä maamme puolustus on myös tulevaisuudessa järjestettävä oman vahvan armeijan avulla.

Suomalaisten enemmistön mielestä maamme puolustus on myös tulevaisuudessa järjestettävä oman vahvan armeijan avulla. Suomen Gallupin Helsingin Sanomille tekemä selvitys kertoo, että tätä mieltä on 57 prosenttia kansalaisista. Vajaat 25 prosenttia suomalaisista haluasi EU:sta sotilasliiton, joka vastaisi kaikkien jäsenmaiden puolustuksesta.

Naton kannatus on Suomessa edelleen hyvin vähäistä. Selvityksen perusteella vain 12 prosenttia kansalaisista kannattaa Suomen liittymistä sotilasliiton jäseneksi.

Omien vahvojen puolustusvoimien kannalla ovat etenkin vasemmiston ja keskustan kannattajat. Sosiaalidemokraattien ja vihreiden kannattajista keskimääräistä useampi toivoo, että EU:sta kehkeytyisi sotilasliitto. Enemmistö heistäkin pitäisi kuitenkin oman armeijan vahvana.

Kokoomuksen kannattajissa on puolestaan keskimääräistä enemmän Naton ystäviä. Heistäkin tosin vain runsas neljännes turvaisi tulevaisuudessa Natoon.

Kyselyn tulokset julkaistiin Helsingin Sanomissa tänään.

Ilmoita asiavirheestä