Henkilökohtaisten tietokoneiden myynti on piristynyt Suomessa kesäkuun lopussa päättyneellä vuosineljänneksellä, alan markkinatutkimusyhtiö IDC kertoo. PC-koneiden myynti kasvoi huhti-kesäkuussa 16 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna kappalemääräisesti mitattuna.
Markkinoita vetivät nousuun yksityiset kuluttajat, jotka ostivat alkuvuoden aikana lähes kaksi kertaa enemmän tietokoneita kuin vuosi sitten. Myös yksityiset kuluttajat suuntaavat nyt entistä enemmän kannettaviin tietokoneisiin, sillä niiden osuus nousi myydyistä koneista kolmannekseen, kun viime vuoden alkupuoliskolla osuus oli viidennes.
Kannettavien tietokoneiden myynti kasvoi kaikkiaan 30 prosenttia, sillä myös yrityksille meni hieman viime vuotta enemmän kannettavia. Sen sijaan pöytäkoneiden hankkiminen on edelleen lamassa yrityksissä, mikä piti yritysmyynnin kokonaisuudessaan 1,2 prosentin laskussa.
Vaikka tietokoneiden myynti kappalemäärissä laskettuna nousi, markkinoiden arvo supistui huhti-kesäkuussa 2,2 prosenttia, mikä kertoo tietokoneiden halventumisesta.