Ala­ries­to-sää­tiön pe­sä­mu­na syöty

Riikka ja Andreas Alarieston Lapin Kuvat -säätiön hallitus on päättänyt sulkea kirkonkylässä sijaitsevan Alariesto-gallerian talven ajaksi ja myydä taiteilijan Vuotsoon rakentaman mökkikokonaisuuden. Syynä on säätiön rahapula.

Nukkumamökki. Vuotson mökki on ulkoapäin vaatimaton, mutta taiteilijan nikkaroimaa sisustusta pidetään arvokkaana.
Nukkumamökki. Vuotson mökki on ulkoapäin vaatimaton, mutta taiteilijan nikkaroimaa sisustusta pidetään arvokkaana.
Kuva: Lapin ympäristökeskus

Riikka ja Andreas Alarieston Lapin Kuvat -säätiön hallitus on päättänyt sulkea kirkonkylässä sijaitsevan Alariesto-gallerian talven ajaksi ja myydä taiteilijan Vuotsoon rakentaman mökkikokonaisuuden. Syynä on säätiön rahapula.

Aivan viimeistä sinettiä päätöksille ei vielä ole lyöty, sillä asiasta keskusteltiin tiistaina myös Sodankylän kunnanhallituksessa. Lopullisesti säätiöhallitus päättänee asiasta tänään keskiviikkona.

Alariesto-säätiön hallituksen varapuheenjohtaja Risto Niemi sanoo, että talousvaikeudet ovat olleet tiedossa jo pitkään.

"Toiminta on ollut melko tavalla tappiollista, vaikka gallerian vuokrat on voitu kuitata kunnan myöntämillä avustuksilla. Suurin kuluerä budjetin menopuolella on gallerian hoitajan palkka. Tulot taas ovat olleet minimaalisia", hän sanoo.

"Toimintaa on jouduttu pyörittämään Alariestojen perintörahoilla, kyllä se vain näin on", Niemi myöntää.



Säätiö perustettiin tyhjän päälle


Andreas Alariesto lahjoitti Sodankylän kunnalle 64 lapinkuvaansa marraskuussa 1984. Taiteilijan toiveena oli, että kuvat sijoitetaan yhteen paikkaan, missä mahdollisimman monella on mahdollisuus nähdä ne.

Kaksi vuotta myöhemmin entiseen kunnanvirastoon saneerattiin tilat Alariesto-galleriaa varten, jota hoitamaan perustettiin säätiö. Säätiö jäi heti alusta lähtien tyhjän päälle, koska sillä ei ollut muuta omaisuutta kuin taulut, joita tietenkään ei voitu realisoida.

Gallerian avajaisissa 1986 toivottiin, että yritysmaailma tulisi mukaan säätiön rahoitukseen. Näin ei tapahtunut.

Varsinaista omaisuutta säätiö sai Andreaksen vaimon Riikka Alarieston vuonna 1995 tapahtuneen kuoleman jälkeen, sillä lapseton pari oli testamentannut säätiölle muun muassa Rovaniemellä sijaitsevan osakehuoneistonsa ja Vuotson mökit.

Tällä hetkellä gallerian taidekokoelmaan kuuluu 100 maalausta, pienoisveistostyö Lapin kylä sekä Alarieston elämään kuulunutta esineistöä. Vuonna 2000 Alariesto-näyttelyä laajennettiin talon molempiin kerroksiin.

Alariesto-säätiössä on nyt tullut pää vetävän käteen, sillä galleriatoiminnasta aiheutuvien vuotuisten noin 51 000 euron menojen vastapainona ovat alle 30 000 euron tulot.

Kunta maksaa säätiölle vuodessa noin 16 000 euroa avustusta, jonka se perii tilavuokrina takaisin.



Tarmiolta taulu taloustalkoisiin


Gallerian sulkeminen on herättänyt keskustelua valtakunnallisestikin. WSOY:n entinen johtaja ja Alarieston taiteen löytäjä Hannu Tarmio on luvannut lahjoittaa yhden omistamistaan lapinkuvista säätiölle, jos gallerian sulkemispäätös perutaan. Taloustalkoisiin luvattu työ on nimeltään "Sodankylän suurin kylä eli Markkina 1670", jota Tarmio pitää tätä eräänä Alarieston parhaista.

Tarmion mielestä päätös gallerian sulkemisesta kertoo hämmästyttävästä luovuuden puutteesta aikana, jolloin matkailu ja kansainvälistyminen ovat reippaassa kasvussa.

Alarieston 1960-luvun puolivälissä rakentamaan Vuotson mökkikokonaisuuteen kuuluvat nukkumamökki, saunamökki ja aitta. Parikymmentä vuotta tyhjillään olleilla mökeillä ei Niemen mielestä ole suurta arvoa.

Sodankylän museotoimikunnan puheenjohtaja Sakari Korvanen puolestaan näkee mökkien kulttuurihistoriallisen arvon, jonka vuoksi myymisestä pitäisi ehdottomasti luopua.

"Mökkejä ja niissä olevaa omaisuutta ei saa hävittää. Esineet ovat niillä sijoilla, mihin ne ovat taiteilijan ja hänen Riikka-vaimonsa jäljiltä jääneet. Alariesto on itse suunnitellut ja rakentanut mökit, samoin osan kalustosta ja tarvekaluista", Korvanen sanoo.

Myynti-ilmoituksen perusteella mökeistä on tehty ostotarjouksia.

Ilmoita asiavirheestä