Keskiviikkona Suomen koripallomaajoukkueen ottelussa Venäjää vastaan loukkaantuneen Teemu Rannikon polvi on tutkittu. Rannikon polvessa on todettu katkennut eturistiside, ja edessä on lähes puolen vuoden pituinen harjoittelutauko. Maajoukkueen ykköspelintekijän polvi operoidaan Turussa ensi viikolla.
- Tilanne tuntui rajulta, mutta vääntymistä en tuntenut, vaan sain kovan iskun polven ulkosyrjään, muisteli Rannikko tapahtunutta.
- Ottaa päähän enemmän kuin kukaan pystyy varmasti edes kuvittelemaan. Edessä on 5-6 kuukauden kuntoutusjakso leikkauksen jälkeen, Rannikko totesi.
Upean tulokaskauden Italian liigassa viime kaudella pelannut Rannikko, 22, siirtyi äskettäin Scavolini Pesaron riveihin Euro Rosetosta. Kuluneella kaudella 189-senttinen Rannikko lukeutui saamallaan vastuulla ja kypsillä peliesityksillään Italian sarjakauden sensaatioihin. Hän pelasi Roseton paidassa keskimäärin 33,6 minuuttia, joiden aikana syntyi tilastolukemiksi 11,8 pistettä, 2,2 levypalloa, 2,2 syöttöä ja 2,8 riistoa ottelua kohden.