Kemi nos­ta­mas­sa voi­ma­lai­tos­ve­ron kattoon

Talousvaikeuksiensa kanssa kamppaileva Kemi pitää ensi vuonna verot voimalaitosten verotusta lukuunottamatta ennallaan. Kemi laskee saavansa ensi vuonna verotuloja vajaat kaksi miljoonaa euroa tämän vuotista enemmän.

Talousvaikeuksiensa kanssa kamppaileva Kemi pitää ensi vuonna verot voimalaitosten verotusta lukuunottamatta ennallaan. Kemi laskee saavansa ensi vuonna verotuloja vajaat kaksi miljoonaa euroa tämän vuotista enemmän.

Kaupunginhallitus esittää maanantaina kokoontuvalle valtuustolle tuloveron säilyttämistä nykyisessä 19 prosentissa. Kiinteistöverotkin säilyvät nykyisellään voimalaitoksia lukuunottamatta.

Hallitus esittää voimalaitosveron nostamista 1,40 prosentista maksimiin eli 2,50 prosenttiin.

Voimalaitosten veron nostaminen ylärajalle lisäisi kaupungin Isohaarasta saamia tuloja noin 270 000 eurosta puoleen miljoonaan euroon vuodessa. Ja nämä tulot kaupunki haluaa pitää ominaan, vaikka Keminmaa havitteleekin Vallitunsaarta itselleen.

Kemi saa tulonsa Vallitunsaaressa sijaitsevasta uudesta voimalasta, kun vanha voimala sijoittuu Keminmaan puolelle.



Menot ylittyvät tuloja enemmän


Kaupungilla on budjetin rakentelussa hankala yhtälö, sillä lautakuntien esitykset menoiksi ylittävät annetun talousraamin 6,4 miljoonalla eurolla. Tuloja taas arvioidaan kertyvän 1,4 miljoonaa euroa raamia enemmän.

Samaan aikaan tämän vuoden talousarvion raamit vuotavat erityisen pahasti sosiaali- ja terveystoimessa, jonka ensi vuoden budjettiesitys on kolme miljoonaa euroa annettua raamia suurempi.

Suurin palvelualue pyytää noin neljän miljoonan euron lisämäärärahaa tämän vuoden menoihin. Kaupunginhallitus ei kuitenkaan niele pyyntöä sellaisenaan, vaan se vaatii lisäksi konkreettista talouden ja palvelujen tasapainottamisohjelmaa kahden viikon kuluessa.

Kehittämisosasto moitiskelee sosiaali- ja terveystointa muun muassa siitä, että välttämätön palvelutuotannon rakenneuudistus on lykkääntynyt vuosi vuodelta.

Sosiaali- ja terveystoimenjohtaja Liisa Ståhle arvioi, että kokonaisylitys tulee vuoden lopulla olemaan tuo neljä miljoonaa euroa. Tasapainottamistyötä on hänen mukaansa tehty kaiken aikaa, jotta ylitys olisi mahdollisimman pieni.

Suurin ongelma piilee erikoissairaanhoidossa, jotka Kemissä ovat maan kaupunkien suurimmat. Sairaanhoitopiirin kanssa neuvottelut kustannusten alentamiseksi eivät ole edenneet kaupungin haluamaan suuntaan riittävän rivakasti.

Ilmoita asiavirheestä